Alla olevaan taloyhtiön vastuunjakotaulukkoon on eritelty kunnossapidon ja huollon vastuualueet taloyhtiön ja sen osakkaan välillä. Taulukko kertoo muun muassa, kenen vastuulla on huolehtia kylpyhuoneen lattiakaivon puhdistuksesta tai vaikkapa vesihanojen ja valokatkaisijoiden toimintakunnosta. Vastuunjakotaulukon tulkinnat vastaavat asunto-osakeyhtiölakia ja se pätee normaalista asumisesta, kulumisesta sekä vanhenemisesta johtuviin vikaantumisiin ja huoltotarpeisiin.
Vastuunjakotaulukossa ei ole huomioitu niitä kiinteistön perusrakenteita, jotka itsestään selvästi kuuluvat taloyhtiön vastuiden piiriin. Näitä ovat muun muassa vesikatto, vesikourut ja syöksyputket, ulkoseinät, perustukset sekä muut rakennuksen ulkopuoliset osat.
Korvausvastuuasioissa ja mahdollisissa kiistoissa on hyvä muistaa, että lain mukainen vahingonkorvausvastuu pätee kaikissa tilanteissa. Huomioitava on myös se, että taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan määritellä kunnossapitovastuita myös alla olevasta vastuunjakotaulukosta poikkeavasti. Eli jos yhtiössä on kiinteistön tai asunnon kunnossapidosta asunto-osakeyhtiölaista poikkeavia omia määräyksiään, niitä myös noudatetaan.
-
Keittiö
Osakas
Taloyhtiö
Pöytätasot, kiinteät kaapit x Liesikupu, liitetty ilmanvaihtoon (puhdistus osakkaalla) x x Liesituuletin, jota ei ole liitetty ilmanvaihtoon x Tiskiallas x Kiinteä valaisin pistorasioineen x Vesihanat x Vesilukko x Kodinkoneet x Astianpesukoneen liitäntä ja liitäntäletku x -
Kylpyhuone
Osakas
Taloyhtiö
Suihkut ja käsisuihkut x Ammeet ja altaat x Vesihanat x WC-pönttö x Pyykinpesukone, kuivausrumpu x Pyykinpesukoneen liitäntä ja liitäntäletkut x Lavuaarin vesilukko x Lattiakaivo (puhdistus osakkaalla) x x Kiinteä valaisin ja/tai peilikaappi pistorasioineen x Lattia-, katto- ja seinäpinnat x -
Muut huoneet
Osakas
Taloyhtiö
Lattia-, katto- ja seinäpinnat x Kiinteät kaapistot ja komerot x Palovaroitin ja paristot x Palovaroitin, sähköverkkoon kytketty x Valokatkaisijat ja sähköpistorasiat x Valaisimen kytkentäpistoke x Valaisimet ja niiden lampunvaihdot x -
Ikkunat
Osakas
Taloyhtiö
Ulkopuite ja karmi x Sisälasit x Sisäpuite ja välipuite x Ulkolasi x Ulkopuolen kunnossapito x Sisäpuolen kunnossapito x Ikkunan tiivisteet sisäpuitteissa x -
Ovet
Osakas
Taloyhtiö
Ulko-ovi, tiivisteet ja ulkopuolen maalaus x Postiluukku ja nimikilpi x Lukko x Ovikello x Turvalukko, varmuusketju ja ovisilmä x Sisäovi, tiivisteet ja maalaus x