Hyvän ja viihtyisän ilman asumista kelillä kuin kelillä

11.11.2020 – Ajankohtaista
Kotikatu Ilmanvaihto

Kotikatuun kuuluvan Catevan IV-työnjohtaja Jarmo Pääkkönen kertoo, että useimmat ilmanvaihtoon liittyvät ongelmatilanteet ovat ratkaistavissa ja korjattavissa suhteellisen pienillä toimenpiteillä ja pienin kustannuksin.   


Hyvä sisäilma tekee asumisesta viihtyisää ja pitää kiinteistön paremmassa kunnossa. Oikein toimiva ilmanvaihto on myös terveyskysymys. Huonon sisäilman tunnistaa tavallisesti tunkkaisesta tuoksusta, ja joskus se saattaa aiheuttaa asukkaalle esimerkiksi päänsärkyä tai väsymystä. Jos asunnon sisäilma tuntuu huonolta tai asunnossa on havaittavissa vetoa, kannattaa Jarmon mukaan asiaa aina tutkia. Hän sanoo, että ensin on hyvä tarkistaa, että ilmanvaihto on toimiva.

– Huoneistossa, jossa on koneellinen poistoilmanvaihto, voi mainiosti käyttää perinteistä kikkaa. Siinä käsipyyhepaperi asetetaan poistoilmanvaihtoventtiilin päälle ja katsotaan, pysyykö paperi paikoillaan. Jos näin tapahtuu, poistoilmanvaihto toimii.

– Jos paperi ei pysy poistoilmanvaihtoventtiilissä, on syytä epäillä, että ilmanvaihdon säädöt ovat pielessä.  Tällöin kannattaa ottaa yhteys meihin, Kotikatuun tai Catevaan, ongelman paikallistamiseksi. Tilanteesta saadaan yleensä hyvä kokonaiskuva jo puhelun aikana, ja sovimme käynnin asukkaan huoneistoon.

Ilmanvaihtoratkaisuja monia erilaisia

Ilmanvaihtojärjestelmä on kiinteistön talotekniikan osa, jonka toteuttamiseen on useita eri tapoja. Kuten kaikki talotekniikka, myös ilmanvaihtokoneet ovat kehittyneet viime vuosien ja vuosikymmenien aikana merkittävästi.

– Ennen vuotta 2000 rakennetuissa taloissa on tavallisesti koneellinen poistoilmanvaihto ja ilman vaihtuminen perustuu oikein säädettyihin ilmamääriin. Uudemmissa kiinteistöissä on puolestaan yleistä, että sekä huoneistojen tulo- että poistoilmanvaihto on koneellinen.

– Vanhemmissa kiinteistössä ja muun muassa rintamamiestaloissa ilmanvaihto perustuu useasti painovoimaan. Näissä kohteissa on tärkeää, että ilmanvaihto saa myös korvausilmaa, esimerkiksi seinään tai ikkunan karmiin asennettujen venttiilien kautta.

–  Rivitaloissa on pääsääntöisesti asuntokohtaiset ilmanvaihtokoneet. Kerrostaloissa puolestaan voi olla joko yhteinen ilmanvaihto koko taloyhtiössä tai huoneistokohtainen järjestelmä, Jarmo kertoo.

Venttiilien säädöt kohdalleen

Ilmanvaihto-ongelmat kerrostaloissa ovat melko tavallisia etenkin kesähelteillä: ihmiset säätävät epähuomiossa huoneistonsa ilmanvaihtoventtiileitä väärin tai avaavat huoneistojen ikkunoita viilennystä tavoitellessaan. Nämä toimenpiteet sekoittavat koneellisen ilmanvaihdon, jolloin ilmanvaihto ei toimi enää oikein.

– Joskus venttiilit on irrotettu kokonaan, toisinaan venttiilit ovat epäkunnossa ja niitä joudutaan siksi uusimaan. Aika ajoin asuntoon tulevat kanavat saattavat olla likaisia ja ne pitää puhdistaa. Tietyissä tilanteissa joudutaan hakemaan oikeaa paineistuksen tasapainoa myös erillisen ilmamäärämittauksen avulla. Nämä ovat kaikki meidän, Kotikadun ja Catevan asiantuntijoiden hommia.

Kiinteistöissä, joissa jokaisella asunnolla on oma ilmanvaihtokoneensa, on tavallisin ongelman aiheuttaja laitteen rikkoontuminen tai liasta tukkeutuneet suodattimet. Pääkkösen mukaan suodattimien uusiminen on vaivaton ja nopea homma.

– Ilmanvaihtokoneiden suodattimien kunnossapito kuuluu yleensä Kotikadun huollon tavallisimpiin töihin. Joskus puhallin pitää vaihtaa kokonaan uuteen, mutta sekin on verrattain vaivaton projekti, Jarmo lisää.

Ilmanvaihto pääasiassa taloyhtiön vastuulla

Ilmanvaihtojärjestelmän toiminta on yleisellä tasolla taloyhtiön vastuulla. On hyvä kuitenkin huomata, että ilmanvaihto on kokonaisuus, jossa on monta tekijää.

– Vaikka kone toimisi oikein ja asiat olisivat muuten kunnossa, saattaa asunnossa oleva likainen venttiili tai liesituulettimen tukkeutunut rasvasuodatin aiheuttaa sisäilmaan tunkkaisuutta tai muita ongelmia. Nämä pienet huoltotyöt ovat asukkaan tai osakkaan omalla vastuulla. Toki meiltäkin saa niihin apua, Jarmo lupaa.

– Lisäksi jos huoneistoon halutaan ilmanvaihtoon kuulumattomia ominaisuuksia, menevät niiden toteuttamisen kustannukset huoneiston asukkaalta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi huippuimurin ajastin.

Ystävälliset ilmastointiosaajat palveluksessasi

Kotikatuun kuuluva Cateva on paitsi rakentamisen myös ilmanvaihtoalan erityisosaaja. Jarmo lupaa tiiminsä palvelevan nopeasti, joustavasti ja ystävällisesti tilanteessa kuin tilanteessa.

– Yleensä työtilauksen tullessa, pääsemme suorittamaan työtehtävän noin kahden arkipäivän sisällä. Olemme siitä hyvin otettuja, että palveluamme on kehuttu useammassakin yhteydessä ystävälliseksi. Tyytyväinen asiakas on meille kaikki kaikessa ja sitä osaamme arvostaa, Jarmo kertoo.

Kysy meiltä lisää ilmanvaihdosta!

Katso ohjeet liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistukseen täältä. 

Jaa artikkeli