Hyvinvointia ja hyväntekijyyttä pyörällä polkien

17.01.2022 – Ajankohtaista

Kotikatu Espoon Viherpalvelun vetäjä Tuomas Äärynen on tiimiläisiään kuuleva esihenkilö ja paikallisyksikön tiimihengen rakentaja. Omasta hyvinvoinnistaan hän huolehti pyöräilemällä – ja kerää saman lajin parissa myös lahjoituksia kohteista kenties tärkeimpään, sairaiden lasten hyväksi.


10 000 kilometriä. Suurin piirtein sellaiset lukemat piirtyvät Kotikatu Espoon Viherpalvelun Tuomas Äärysen pyöräilymatkamittariin joka vuosi. Vaikka kunnioitettava kilometriluku saattaa kuulostaa äkkiseltään kilpaurheilijan aikaansaannokselta, kertoo yksikönpäällikkönä toimiva Tuomas pyöräilevänsä pääsääntöisesti vain omaksi ilokseen.

– Vaikka kilometrejä kertyy, eivät ne ole minulle mikään erityisen merkittävä juttu. En kisaa kenenkään, edes itseni kanssa. Sunnuntaipyöräilijä kuvaa terminä minua ja harrastustani varsin hyvin. Sitä on hankala selittää, mikä pyöräilyssä kiehtoo. Minulle laji vaan yksinkertaisesti maistuu. Tällainen pitkäkestoinen yksilösuorittaminen, jossa voi samalla irtaantua arjesta, sopii minun mielenlaadulleni mitä parhaiten, Tuomas nauraa.

Yhtenä joukkueena hyvällä asialla

Ihan pelkkää yksinäistä taipaleen taittamista ei Tuomaksen pyöräily kuitenkaan ole. Toimelias mies on aktiivisesti mukana myös espoolaisessa Team Rynkeby – God Morgon -tiimissä. Kyseessä on hyväntekeväisyysjoukkue, joka pyöräilee vuosittain Pariisiin ja kerää siten rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

– ­Itse olen tiimissämme jo sitä veteraaniosastoa. Pariisin reissut olen kokenut niin pyöräilijänä kuin huoltojoukoissakin. Meillä on erittäin tiivis porukka, joka paitsi treenaa aktiivisesti yhdessä, myös osallistuu erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin ja vie sitä kautta tätä tärkeää hyväntekeväisyysasiaa eteenpäin. Meitä kaikkia yhdistää liikunnallisuus ja halu auttaa. Yhteisöllisyys on tässä hommassa se ykkösjuttu.

Tuomaksen Team Rynkeby -joukkue kerää lahjoituksia Sylva ry:lle, joka tarjoaa tukea ja järjestää toimintaa syöpäsairaiden lasten perheille valtakunnallisesti. Toinen varainkeruun kohde on AAMU Suomen Lasten Syöpäsäätiö, joka tukee lasten syöpien tutkimusta. Tuomas kertoo, että myös Kotikatu on ottanut osaa hyväntekeväisyystalkoisiin.

– Olen erittäin kiitollinen, että myös työnantajani on tukenut lahjoituksella tätä hyvää asiaa. Kerätyt varat päätyvät suoraan apua tarvitsevien käyttöön, eli meidän urheilutoimintamme sponsoroinnista ei ole kyse. Pyöräilytiimimme toimii tässä vain välikätenä, lahjoittajien ja avuntarvitsijoiden yhdistäjänä.

Hyvää tiimihenkeä rakentamassa

Yhteisöllisyydellä on tärkeä merkitys myös Tuomaksen arjessa Kotikatu Espoon Viherpalvelussa. Yksikön vetäjänä Tuomas kertoo olevansa ennen kaikkea joukkuepelaaja: hän on tiimihenkeä ylläpitävä esihenkilö, joka edesauttaa alaistensa työssä onnistumista ja jaksamista. Saman tyyppinen rooli kuin pyöräilyjoukkueen huoltajana siis.

– ­Kuuntelemisesta ja kuulemisesta se lähtee. Tämä pätee paitsi minuun itseeni myös kaikkiin muihin meillä työskenteleviin. Meillä ei ajatella sinun työsi ja minun työni -mallilla, vaan kaikki tekee töitä yhdessä ja yhteisen päämäärän eteen.

Vaikka Tuomas ”elää” pyöräilystä ja pyöräilylle, ja tiimiläistensä hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti välittääkin, ei hän silti tuputa omaa lajiaan työkavereilleen.

– Minä uskon, että ihan jokaiselle löytyy se oma juttunsa, jonka kautta voi pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Ei sen välttämättä täydy olla mikään urheilulaji tai ylipäätään liikunnallinen juttu, vaan se voi olla jotain ihan muutakin. Pääasia on, että jokaisella on jokin harrastus, josta nauttii ja saa virtaa arkeensa.

Tuomas kertoo, että asiakkaitaan paikallisesti palvelevassa Viherpalvelussa on kaksi ydintiimiä: yksi tekee viheralueiden hoitoon ja ylläpitoon liittyviä töitä, toinen rakentaa ja kunnostaa lasten leikkipaikkoja. Kaikissa työnkuvissa on hyötyä siitä, että tekijän fyysinen kunto on kohdallaan.

– Jo pelkästään se, että olemme käytännössä jatkuvasti jalkeilla, on pidemmän päälle aika fyysistä. Lisäksi on paljon nostoja ja kantamisia, ja erilaisten koneidenkin käyttö edellyttää monesti vähintään kohtalaista peruskuntoa. On ihan selvä juttu, että liikunnallisista vapaa-ajan harrastuksista on näissä hommissa oma etunsa.

Hyvinvointi on kokonaisuus

Kotikadun henkilöstöjohtaja Eeva Tielinen on Tuomaksen kanssa samaa mieltä siitä, että hyvä fyysinen kunto on ehdottomasti valtti paitsi viherpalvelujen arjessa myös Kotikadun muissa työtehtävissä, siivouksessa ja kiinteistönhuollossa.

– Liikunnalliset harrastukset tukevat vahvasti hyvinvointia ja jaksamista työssä. Toki samaan hengenvetoon on sanottava, että fyysinen kunto on vain yksi osatekijä hyvinvoinnin kokonaisuudessa. Meille kotikatulaisille hyvinvointi lähtee ennen kaikkea siitä, että arki on sujuvaa työyhteisössä.

– Iso merkitys on esimerkiksi sillä, että lähijohtaminen toimii mallikkaasti. Meillä esihenkilöt tuntevat tiiminsä ja paikallisten olosuhteiden vaatimukset, he osaavat tunnistaa kunkin työntekijän vahvuudet ja hyödyntää niitä.

Tielinen muistuttaa lopuksi, että hyvinvoinnin ”omistajuus” on viime kädessä aina työntekijällä itsellään. Jokainen kotikatulainen vastaa omalla kohdallaan siitä, että elämänhallinta, terveys ja voimavarat ovat omaan työhön peilaten balanssissa.

– Esihenkilö tukee näitä asioita ja vastaa siitä, että perehdyttäminen on kunnossa, työn tavoitteet ovat selkeät ja saavutettavat ja että työstä saa palautetta. Hän pitää huolen, että työmenetelmät ja työvälineet ovat kunnossa ja työtä on mahdollista tehdä ergonomisesti oikein. Lisäksi hyvinvoinnin kannalta on merkityksellistä, että työntekijällä on vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Meillä Kotikadulla työntekijä ja esihenkilö miettivät säännöllisesti yhdessä, onko osaaminen ajan tasalla ja sitten tehdään suunnitelma osaamisen kehittämiseen, Tielinen kuvailee lopuksi.

 

Jaa artikkeli