Heijastimien voimalla pimeyttä vastaan

30.10.2019 – Ajankohtaista

Heijastin on loistava suomalainen keksintö. Lumihiutaleen muotoisen heijastimen juuret ovat 1950-luvulla.


Hämärä on haaste liikenteessä. Tuntuu, että oikein mitään ei näe selkeästi, ja reagointiaika tilanteisiin pienenee. Etenkin kostealla kelillä tienpinnan peilaaminen vaikeuttaa näkemistä entisestään. Heijastin auttaa näkymään liikenteessä. Liikenneturvan nettisivuston mukaan lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä. Vanha toteamus: heijastin on halpa henkivakuutus, pitää hyvin paikkansa.

Heijastimet heilumaan Lahdessa

Osana Kotikatua toimiva lahtelainen L & S Huoltokeskus kannustaa koululaisia käyttämään heijastimia. ”Jaamme Lahden kouluihin 1 000 heijastinta, jotta koululaiset näkyisivät paremmin liikenteessä,” kertoo L & S Huoltokeskuksen toimitusjohtaja Markku Saarinen.

”Onneksi heijastinmateriaalia käytetään nykyään luovasti ja esimerkiksi vaatteissa heijastavaa pintaa on enemmän kuin aikaisemmin. Se helpottaa myös meidän työtämme, kun jalankulkijat näkyvät paremmin työkoneidemme ohjaamoista. Koska kiinteistöhuollossa liikenteessä ollaan kaikkina vuorokauden aikoina, työvaatteissamme on myös hyvät heijastimet,” Markku jatkaa.

Liikenneturvan heijastinanimaatio on hyödyllistä katsottavaa kaikille. Sen avulla voit havaita, miten heijastin parantaa turvallisuuttasi. Siirry animaatioon tästä. 

Jaa artikkeli