Hiekkojen poisto kulkuväyliltä on varma kevään merkki

22.03.2024 – Ajankohtaista

Kevät ja lämpenevä sää tarkoittaa kiinteistöhuollossa hiekkojen poistamista teiltä ja kulkuväyliltä. Pohjoisessa lumen sulamista saadaan vielä odottaa, mutta etelämmässä hiekkojen poisto on jo hyvässä vauhdissa.


Kulkuväyliltä ja tieosuuksilta poistetaan talven liukkautta torjumaan levitetyt hiekat. Hiekka kerätään harjakoneilla kasoille, jotka sitten kipataan kuorma-auton lavalle. Työn suorittamisessa on useampia vaiheita käytettävistä menetelmistä ja välineistä riippuen: harjaus, kastelu ja hiekkakasojen pois kerääminen sekä mahdollisesti alueen pesu. Hiekan poistaminen nostattaa ilmaan pölyä ja sitä pyritään vähentämään kastelemalla harjattavaa aluetta. Työvaiheita voi suorittaa eri tekijät, joten esimerkiksi hiekkakasojen poisnoutaminen tehdään usein harjauksen kanssa eri rytmissä. Hiekkakasat noudetaan kerralla isommalta alueelta.

Hiekkojen poisto asfalttialueilta aloitetaan, kun yöpakkaset väistyvät. Säätila vaikuttaa työn edistymiseen, sillä pakkasaamuina hommat siirtyvät. Etenkin varjopaikat ovat usein jäässä eikä hiekka irtoa silloin maasta kunnolla. Lisäksi vettä ei voi pakkasella käyttää, koska jäätyessään vesi aiheuttaa liukkastumisvaaran.

Kysy lisää kiinteistöjen kevättöistä – me voimme auttaa!

 

Jaa artikkeli