Kotikatu Porin asiakaspalvelulla on paikallisuus verissä

23.04.2023 – Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelu on Kotikadun toiminnassa linkki asukkaiden, isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden hallitusten sekä kiinteistönhoitajien, siistijöiden ja muiden turvallista ja viihtyisää asumista varmistavien ammattilaisten välillä. Porin paikallisen asiakaspalvelun arjessa on mukana Juha Irjala, joka vannoo kotiseuturakkauden nimiin koko sydämestään.


Juha Irjala on Kotikatu Porin asiakaspalvelun monitoimimies ja kävelevä tietopankki, johon on tallennettu asiantuntemus kiinteistöhuoltoalan käytännön tekemisestä sekä asiakkaiden palvelemisesta jo lähes 30 vuoden ajalta. Juhan ammatillinen tietotaito on paitsi lähes kaiken kattavaa myös erityislaatuista: sitä leimaa jo äidinmaidossa imetty porilaisuus.

Kun on koko ikänsä asunut, elänyt ja tehnyt erilaisia huoltotöitä samalla alueella, voi mielestäni sanoa tuntevansa paikat ja tietävänsä, miten hommat hoidetaan sujuvasti ja ripeästi, 46-vuotias Juha aloittaa porilaiselle tyypilliseen suorasukaisen lupsakkaan tapaansa.

–  Asiakas tulee minulla, meidän asiakaspalvelutiimillä ja kaikilla muillakin kotikatulaisilla aina ensin. Kun hän tarvitsee apua, sitä järjestetään. Meillä ei jäädä koskaan sanattomiksi. Jos jotain asiaa ei heti äkkiseltään osata kertoa, se selvitetään pikimmiten, hän lisää.

Porilaiset porilaisten palveluksessa – mutkatonta ja tehokasta tekemistä

Kotikatu Porin asiakaspalvelu on siis paikka, josta seudulla asuvat Kotikadun asiakkaat saavat vastauksia kysymyksiin ja apua suuriin ja pieniin asumisen pulmiin.

–  Aina voi soittaa tai voi laittaa vaikka viestin nettisivujen kautta, jos se on itselle mutkattomampaa. Pyrimme selvittämään asian kuin asian mahdollisimman pitkälle jo heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Erilaisia huoltotoimenpiteitä edellyttävät työt lähtevät tästä meidän kauttamme rivakasti eteenpäin tekijöilleen, Juha lupaa.

Juha ja muu asiakaspalvelutiimi toimii Porissa yksissä tiloissa, eli tieto kulkee saumattomasti ja tehokkaasti joka suuntaan. Vuosien varrella kerrytetty ja yhä kasvava paikallis- ja kohdetietämys sekä Juhan sanojen mukaan syviin porilaisiin vesiin ulottuva kumppaniverkosto ovat valttia koko Kotikatu paikallisyksikön toiminnalle – sen joskus kiireisessäkin arjessa.

–  Me porilaiset olemme tunnetusti hiukan omanlaistamme porukkaa, ehkä juuri siksi me ymmärrämme toisiamme jo pienestäkin eleestä tai äänenpainosta, Juha nauraa.

–  Kun asukas tai vaikka isännöitsijä soittaa ja kertoo meille asiansa, hoksaamme yleensä heti, mistä on kysymys. Lisäksi osaamme selvittää tehokkaasti seuraavat askeleet tilanteen tai ongelman ratkaisemiseksi, me tiedämme keneen pitää ottaa yhteyttä ja mitä asioita huomioida ja järjestää, jotta asiakas saa palvelua mahdollisimman ripeästi ja kustannustehokkaasti, hän kuvailee.

Lopuksi Juha kertoo käytännön esimerkin tapauksesta, jossa paikallisuuteen pohjautuvan toimintamallin hyödyt toteutuivat toden teolla.

–  Meidän päivystäjä sai torstain ja perjantain välisenä yönä puhelimitse tiedon, että eräässä taloyhtiössä oli mennyt kiinteistöön tuleva runkovesiputki hajalle. Me ryhdyimme heti hoitamaan asiaa yhteistyössä putkimiesten, kaivuu-urakoitsijan, isännöitsijän sekä kunnallisen vesilaitoksen kanssa. Myös asukastiedottaminen otettiin asialistalle heti aamusta.

–  Lopulta saimme putket kuntoon ja veden virtaamaan jo seuraavana iltapäivänä. Mielestäni avaimia onnistumiseen olivat, että me tunsimme kohteen, osasimme heti ottaa oikeisiin tahoihin yhteyttä ja puhalsimme kaikki yhteen hiileen heti alusta lähtien. Paikallisuudessa on voimaa – ja porilaisuudessa etenkin, Juha päättää hymyillen.

Jaa artikkeli