Kotikatu uuteen omistukseen – arki jatkuu ennallaan

10.06.2020 – Ajankohtaista

Omistajamme vaihtuu – palvelumme ja toimintamme säilyvät entisellään.


Saamme uuden omistajan, kun Vaaka Partners ja muut vähemmistöomistajat myyvät omistuksensa Kotikadusta pääomasijoitusyhtiö Norvestorille. Cateva sekä muut Kotikadun vielä omilla nimillään toimivat tytäryhtiöt ovat osa kaupan kohteena olevaa kokonaisuutta. Norvestorin omistuksessa on jo toinen suomalainen kiinteistöalan toimija Porvoon Huoltomiehet (PHM Group). Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää ja se saadaan arviolta loppukesän, alkusyksyn aikana.

”Omistajanvaihdos on luonnollinen osa kasvustrategiaamme. Asiakkaillemme toiminta jatkuu muutoksesta huolimatta ennallaan eikä vaikutusta asiakas- tai sopimussuhteisiin ole,” kertoo Kotikadun toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

”Uuden omistuksen myötä voimme kehittää yhtiötämme valtakunnallisesti koko Suomen alueella. Maantieteelliset toiminta-alueemme PHM Groupin kanssa täydentävät mukavasti toisiaan. Jokapäiväinen toimintamme pysyy muutoksesta huolimatta ennallaan, kuten myös asiakaslupauksemme. Me havaitsemme, hoidamme ja huolehdimme kotitaloista ja kiinteistöistä ja omistuksestanne jatkossakin. Me teemme asiat aina kerralla kuntoon -asenteella ja vahva yrittäjähenkisyys huokuu kaikista tekijöistämme. Rakennamme parempaa asumisviihtyvyyttä ja vaalimme hoitamiemme kiinteistöjen arvoa aivan kuten tähänkin asti,” Jussi vakuuttaa.

Paikallisuus hyvän palvelun pohjana

Kotikadun toimintamalli pohjautuu jatkossakin pieniin paikallisiin huoltoyksiköihin, jotka sijaitsevat lähellä asiakkaiden kiinteistöjä ja niiden asukkaita. Huolto reagoi nopeasti ja hommat hoituvat tehokkaasti.

”Olemme viime vuosina muokanneet arjen tekemisen mahdollisimman ketteräksi ja ympäristöystävälliseksi. Kun meidän kiinteistönhoitaja saa työpyynnön, hän on hyvin todennäköisesti jo valmiiksi ihan siinä samoilla kulmilla työtilauksen tekijän kanssa. Aikaa ei kulu autolla ajeluun ja ympäristö kiittää. Hommat hoidetaan näin myös tulevaisuudessa, koska siitä on etua kaikille. Jatkossa pystymme palvelemaan laajemmalla toimialueella, mikä takaa valtakunnallisesti toimiville asiakkaille mahdollisuuden keskittää kiinteistönhuoltopalveluita saman katon alle ja pienemmille asiakkaille tuttu paikallinen toimintamme jatkuu edelleen,” Jussi kuvailee.

Kotikatu kunnostautuu edelleen myös asiakaspalvelun järjestämisessä: siinä missä muilla alan toimijoilla monesti on keskitetyt valtakunnalliset puhelinkeskukset, luottaa Kotikatu pienten ja pippuristen asiakaspalvelupisteiden voimaan.

”Palvelupisteitä on meillä jo kolmisenkymmentä ja niissä toimiva väki tuntee hoitamamme talot kuin omansa. Tämä on meille vahvuus, josta pidämme kiinni. Lähellä asukkaita sijaitsevat palvelupisteet ja välinevarikot luovat parhaat mahdolliset lähtökohdat sujuvalle, laadukkaalle ja asiakaslähtöiselle huollolle – olipa kyseessä puhelimessa tapahtuva neuvonta tai ihan perinteinen työkeikka. Kun kohde tunnetaan hyvin, siitä osataan pitää paremmin hyvää huolta,” Kotikadun huollon liiketoimintajohtaja Otto Tarkiainen tiivistää.

Koko yhtiö puhaltaa yhteen hiileen

”Organisaatiomme aiotaan pitää ennallaan, eli ihmisläheisenä ja kuuntelevana. Vaikka yhtiö kasvaa yhä suuremmaksi, sen henkilöstön parissa puhalletaan aina yhteen hiileen,” toteaa Jussi.

”Meidän huoltotuvissa ja varikoilla on vahva yhteishenki. Esimiehet eivät ole pelkkiä pöydän takana istuvia pomoja vaan työkavereita, jotka osallistuvat myös päivittäiseen tekemiseen ihan sieltä harjanvarresta käsin. Asiakasta kuunnellaan ja haasteet ratkaistaan yhdessä. Meillä puhutaan suoraan ja avoimesti, ja kaikki pidetään arjen asioista kärryillä,” Otto summaa.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä, vastaamme mielellämme.

Lue aiheesta myös Vaaka Partnersin sivuilta.

Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, 0400 462 696
Otto Tarkiainen, liiketoimintajohtaja, 010 270 8087

Lisätietoja

Jussi Niemelä

Jussi Niemelä
toimitusjohtaja
0400 462 696
jussi.niemela@kotikatu.fi

Jaa artikkeli