QSC Group osaksi Kotikatua

06.04.2021 – Ajankohtaista

QSC Groupin toimitusjohtaja Mikko Jurvelin ja Kiinteistöhuolto Jurvelinin toimitusjohtaja Matti Jurvelin


Kotikatu Group Oy on hankkinut QSC Group Oy:n osakekannan.

QSC Group Oy:n ja sen kaikkien tytäryhtiöiden (Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy, Kiinteistöpalvelu Lintula Oy, Kirkas Siivous Oy ja Talohuolto Multanen Oy) toiminta jatkuu ennallaan. Yhtiöt jatkavat toimintaansa entisillä nimillään, tutuilla yritysilmeillä ja samalla henkilökunnalla. Myös kaikki entiset omistajat jatkavat työskentelyä ja ovat jatkossa emoyhtiön osakkaita.

– Järjestely turvaa meille mahdollisuuden jatkossakin kehittää palvelujamme maailman digitalisoituessa ympärillämme. Tavoitteenamme on edelleen tuottaa mahdollisimman kattavasti ja innovatiivisesti asiakkaidemme tarvitsemia kiinteistöjen ylläpitopalveluja paikallisesti johdettuina, sanoo QSC Groupin toimitusjohtaja Mikko Jurvelin. Uudistus ei aiheuta muutoksia henkilöstöön, työnjohtoon tai kenenkään toimenkuvaan. Tarjoamme edelleen parasta paikallista palvelua, toimialueidemme itsenäisinä yksikköinä, nyt vain osana isompaa joukkoa, jatkaa Mikko.

– On hienoa saada joukkoomme kokeneita kiinteistöpalveluiden ammattilaisia, joilla on sama toimintaperiaate kuin meillä, toteaa Kotikadun toimitusjohtaja Ville Rantala. Vaikka Kotikatu on jo iso yritys, toimimme aina paikallisen johdon luotsaamana. Yrittäjähenkisyys on vahvasti läsnä arjessamme ja työn jälki on sen mukaisesti laadukasta ja asiakaslähtöistä, Ville jatkaa.

Lisätietoja:
Ville Rantala, toimitusjohtaja Kotikatu, 050 385 1442
Mikko Jurvelin, toimitusjohtaja QSC Group, 010 821 6090

Matti Jurvelin, Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy
Raimo Lintula, Kiinteistöpalvelu Lintula Oy
Seppo Kairala, Kirkas Siivous Oy
Ismo Multanen, Talohuolto Multanen Oy

Jaa artikkeli