Oululaisen Talkkaripalvelut Vaarala Oy:n liiketoiminta osaksi Kotikatua

01.10.2019 – Ajankohtaista

Kuvassa vasemmalta Tiina Volmer ja Mikko Mäkikyrö Kotikadulta, Tero Vaarala Talkkaripalvelut Vaaralasta sekä Jussi Niemelä Kotikadulta

Kotikatu Oy on ostanut Talkkaripalvelut Vaarala Oy:n liiketoiminnan.  ”Haluan palvella asiakkaamme parhaalla mahdollisella tavalla ja sen varmistamiseksi siirrymme osaksi Kotikatua. Kaupan myötä meille avautuu uusia tapoja kehittää toimintaamme ja samalla säilytämme paikallisen ja henkilökohtaisen palvelun kuten aikaisemminkin,” kertoo Talkkaripalvelut Vaaralan toimitusjohtaja Tero Vaarala. ”Olen seurannut Kotikadun toimintaa jo tovin ja minulla on ilo liittyä kotikatulaiseksi! Me oululaiset haluamme jatkossakin palvella hyvin ja henkilökohtaisesti kaikki asiakkaamme,” Tero jatkaa.

”On hienoa saada hyvin hoidettu yritys ja sen osaava henkilökunta osaksi Kotikatua”, toteaa Kotikadun operatiivinen johtaja Mikko Mäkikyrö. Talkkaripalvelut Vaaralan henkilökunta jatkaa kaupan jälkeen Kotikadun palveluksessa samoissa tutuissa rooleissa kuin tähänkin saakka. ”Arki jatkuu kuten tähänkin asti – samat tekijät jatkavat hyvää työtä ,” lisää Mäkikyrö. ”Me haluamme, että yrityksellä on kasvot ja yhteyshenkilöt tavoitetaan helposti. Tehtäväni on varmistaa, että meidän asiakkaamme tietävät kuka häntä palvelee ja miten yhteyshenkilön parhaiten tavoittaa”, toteaa Tero.

Kaupan johdosta Talkkaripalvelut Vaarala Oy:n liiketoimintaan kuuluvat sopimukset siirtyvät Kotikatu Oy:lle 1.10.2019 lukien voimassaolevin ehdoin, eikä niitä tarvitse kaupan johdosta päivittää.

Löydät yksikön yhteystiedot täältä.

Lisätietoja:
Mikko Mäkikyrö, operatiivinen johtaja, Kotikatu Oulu, mikko.makikyro@kotikatu.fi, 010 270 8026
Tero Vaarala, toimitusjohtaja, Talkkaripalvelut Vaarala, toimisto@talkkaripalvelut.net, 0400 412 324

Jaa artikkeli