Kotikadun asiakaspalvelu: ”Palvelemme oman kylän asukkaita, oman kylän voimin”.

18.07.2023 – Ajankohtaista

Kotikadun asiakaspalvelupisteitä löytyy lähes kaikista kunnista ja kaupungeista, joissa kiinteistöpalveluyhtiö toimii. Näistä perinteisistä kivijalkakonttoreista jokainen on erilainen ja ihmistensä näköinen, mutta palvelua ohjaavat yhtenäiset arvot ja toimintamallit.
– Jokainen asiakas kohdataan Kotikadulla yksilönä, tämän tarpeita ja toiveita kuunnellen, asiakaspalvelupäällikkö Satu Hannula sanoo.


Helsingistä Ouluun ja Porista Kuopioon. Kotikadun asiakaspalvelut ovat turvallisen ja viihtyisän asumisen asialla ympäri Suomen. Paikallisissa palvelupisteissä puhelimet pirisevät ja sähköpostit kilahtelevat tiuhalla tahdilla – mutta langat pysyvät osaavissa käsissä tiukasti.

– Kun mukaan lasketaan meidän kaikki asiakaspalvelupisteet, nousee kuukausittaisten yhteydenottojen keskimääräinen lukema useisiin kymmeniin tuhansiin. Yleisimmin meihin otetaan yhteyttä sähköpostilla, ja niitä meille tuleekin noin 57 000 kuukaudessa. Hyvänä kakkosena on puhelut, joita kertyy toimisto- ja päivystysajan lukemat yhteen laskettuna reilut 35 000 kuukaudessa. Lisäksi saamme verkkosivujen chatin ja botin kautta joitain satoja yhteydenottoja, Satu laskee.

Vuodenaikojen kierto ja esimerkiksi sääolosuhteet vaikuttavat yhteydenottojen määriin merkittävästi.

– Kun lumipyry tai vaikka kesätulva iskee paikkakunnalle, alkaa asiakaspalvelussamme tavallisesti puhelin pirisemään tiuhemmalla taajuudella. Samassa kaupungissa kun sijaitsemme, olemme näissä tilanteissa aina ikään kuin ennakkoonkin ”kärryillä”, hän kuvailee.

Paikallinen tuntee paikalliset tarpeet

Kaikki yhteydenotot käsitellään Kotikadulla samalla asiakkaan tarpeita ja toiveita kuuntelevalla sekä ripeään ratkaisuun tähtäävällä palvelumallilla.

– Huoltopyynnöt, tarjoukset, laskutus, saunavuorot, ovenaukaisut ja niin edelleen. Yhteydenottojen aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, ja jokainen asia on meille lähtökohtaisesti yhtä tärkeä. Paikallisilla asiakaspalvelutiimeillämme on valmiudet palvella hyvin erilaisissa tilanteissa, kaikenlaisissa kohtaamisissa asukkaiden, isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden hallituslaisten kanssa. Henkilöstömme tuntee kunkin alueen toimintatavat ja kiinteistöt hyvin, mikä tukee palvelumme ripeyttä ja sujuvuutta.

– Ja vaikka paikallisesti ja pienillä huoltoyksiköillä toimimmekin, on organisaatiomme iso. Meiltä löytyy aina asiantuntija avuksi myös erityisempiin tarpeisiin ja kysymyksiin. Eli jos mikä tahansa asumisen asia on mielen päällä, soittoa tai viestiä vaan tulemaan. Me vastaamme ja reagoimme ripeästi, Satu lupaa.

Jaa artikkeli