Pääkaupunkiseudun kotikatulaiset äänessä

26.04.2019 – Ajankohtaista

Kotikadun lupaus ”havaitsemme, hoidamme, huolehdimme” toteutuu asiakkaittemme arjessa ennen kaikkea työntekijöittemme toiminnan kautta. Vahva omistautuminen ja ammattitaito ovat avainasemassa, kun teemme asiakkaittemme asumisesta viihtyisää ja turvallista. Mutta miten tekijät itse työssään viihtyvät ja mitä asioita he työnantajassaan arvostavat?


Helsingin Vallilan, Kallion ja Hermannin alueilla toimivan yksikön vastaavana päällikkönä toimiva Romet Kose viihtyy vastuullisessa työssään hyvin.

– Tykkään siitä mitä teen ja ihan erityisesti siitä, että pystyn itse suunnittelemaan päiväni. Lisäksi yhteenkuuluvuuden tunne on meillä vahva, teemme yhdessä töitä ja autamme toisiamme. Täällä ei jätetä ketään yksin, itse autan aina niin paljon kuin osaan.

Vallilan työporukassa ollaan kiinnostuneita toisten asioista, mikä tiivistää tiimihenkeä.

– Joka aamu istutaan alas, vaihdetaan kuulumisia ja juodaan kahvit yhdessä. Kyllä siinä useimmiten juttua lentää myös kaikesta muusta kuin työasioista.

Kosen mukaan Kotikatu pitää hyvää huolta siitä, että tekijöiden työvälineet ovat kunnossa ja ne ovat laadukkaita ja kestäviä.

– Jos joskus olen tarvinnut jotain, sen hankinta on sujunut helposti. Esimerkiksi viime vuonna lehtienkeräyskauden alkaessa me huomasimme, että meillä ei ole tarpeeksi lehtipuhaltimia. Otin yhteyttä esimieheen ja samana päivänä saatiin uusia koneita käyttöön. Työt tuli hoidettua tehokkaasti ja ajallaan.

Myös työturvallisuusasioista huolehditaan kiitettävästi. Kose on alueensa päällikkönä monelta osin itse vastuussa, että työturvallisuussäädöksiä ja -ohjeita noudatetaan arjessa.

– Tärkeintä on pitää silmät auki. Liikun päivän aikana paljon meidän kohteissa ja seuraan, että työntekijät toimivat turvallisesti ja käyttävät välineitä ja laitteita oikein.

Vaihteleva työ ja luotettava työnantaja

Vuoden 2018 heinäkuussa Kotikatu Vallilaan siivoojaksi tullut Ariin Asson arvostaa työssään ennen kaikkea vaihtelevuutta.

– Vaikka me siivoojat noudatamme työssämme vakiintunutta kiertävää viikko-ohjelmaa, on jokainen työpäiväni silti erilainen. En ehdi kyllästyä ja koko ajan tulee eteen uusia juttuja.

Asson pitää Kotikatua luotettavana ja työntekijänsä huomioivana työnantajana.

– Voin olla varma siitä, että palkka tulee tilille aina ajallaan. Minun ei tarvitse ihmetellä ja kysellä palkan perään. Lisäksi esimiehet auttavat ja joustavat, he ottavat huomioon myös työntekijöiden kehitysideoita ja -ehdotuksia. On hienoa, että minulla on mahdollisuus kehittyä työssäni ja lisätä ammattiosaamistani. Nytkin olen töissä oppisopimuksella, työnantajani on tukenut sitä tosi paljon.

Sosiaaliseksi ihmiseksi itseään kuvaileva Asson kertoo työpaikan ilmapiirin olevan mukava ja joustava.

– Viihdyn täällä tosi hyvin. Tämä paikka sopii minun luonteelleni hienosti. Meidän yksikössä on eri-ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista. Sopivan pieni porukka tulee hyvin toimeen keskenään. Aina jos tulee vaikka uusi työntekijä yksikköön, niin aluksi pidetään tutustumishetki. Me olemme vähän niin kuin pieni perhe, Asson nauraa.

Kotikadun lupaus ”havaitsemme, hoidamme, huolehdimme” on Assonin ammatillisessa ajattelussa selkeästi esillä.

– Olen sellainen tyyppi, että haluan tehdä työni hyvin tai sitten en tee sitä ollenkaan. En koskaan halua antaa asiakkaalle tilaisuutta epäillä, että jokin asia olisi jäänyt hoitamatta. Hyvä työn jälki on minulle kunnia-asia.

Etsitkö sinä laadukkaasti ja tehokkaasti palvelevaa huoltoyhtiötä? Ota meihin yhteyttä, me vastaamme sinulle mahdollisimman pian. 

Jaa artikkeli