”Turha vaihtaa tekijää, kun homma toimii”

22.01.2021 – Asiakkaamme kertovat

Jyväskylän keskustassa sijaitseva As Oy Hopeaseppä asukkaineen luottaa TL-Maint Oy:n palveluihin. Kotikatuun kuuluva yritys huolehtii niin siisteydestä, kunnossapidosta kuin pihan kauniista viheristutuksista.


Sepänkadulla sijaitsevassa asuinkerrostalossa on kaksi rappua ja 46 asuntoa. Talo on valmistunut vuonna 2004. Erkki Piispanen on asunut kiinteistössä vuodesta 2006 asti.

– Olen toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana jo neljätoista vuotta. Olemme käyttäneet TL-Maintin palveluja koko ajan. Olen sitä mieltä, että siivousta ja huoltoa ei kannata lähteä kilpailuttamaan, kun palvelu on hyvää ja laadukasta. Toki on seurattava alan hinnoittelua ja keskusteltava siitä vuosittaisessa laatupalaverissa, Erkki sanoo.

Tieto kulkee huollon ja siivouksen välillä

As Oy Hopeasepän ja TL-Maintin sopimus kattaa siivouksen kolme kertaa viikossa. Perusteellisemmasta peruspesusta ja vahauksesta sekä ikkunanpesusta sovitaan erikseen. Porraskäytävän pitkän ja kapean ikkunan pesu vaatii nosturin.

– Luotamme siivoojien ammattitaitoon siinä, mitä minäkin päivänä kannattaa tehdä. He noudattavat siivousohjelmaa, jonka mukaan eri asioita tehdään eri päivinä. Työ on sikäli näkymätöntä, että kun kaikki on hyvin ja paikat aina siistejä, asukkaat eivät välttämättä huomaa käyntejä, toteaa Erkki.

– Hoidamme sovitusti omat tonttimme niin hyvin kuin mahdollista, oli se sitten huoltoa tai siivousta. Myös asukkaiden kohtaaminen siellä rappukäytävässä on tärkeää, koska he ovat meidän asiakkaitamme. Niin kiire ei saa olla, etteikö muutamaa sanaa ehtisi vaihtaa, sanoo keskustan siivoustiimin vetäjä Tuula Kastikainen.

Huikeat 19 vuotta samassa yrityksessä toiminut Tuula huolehtii, että siivouksen eri osa-alueet toimivat. Keskustan tiimissä on 12 siivoojaa, joista yksi toimii osa-aikaisena. Siivoojat toimivat pääasiassa pareittain sekä turvallisuuden että tuuraamisen vuoksi.

– Jos tulee poissaoloja, niin siivousparin toinen jäsen tuntee kohteen. Se helpottaa kaikkien arkea. Toimimme myös tiiviissä yhteistyössä huollon kanssa, kerromme heti jos joku lamppu on palanut tai lista repsottaa. He käyvät sen sitten nopeasti korjaamassa.

Laatupalaverissa katsotaan kokonaisuutta

Huolellisen siivouksen lisäksi TL-Maint hoitaa kiinteistöhuollon, kuten liukkailla keleillä pihan hiekoituksen tai asukkaiden vuotavat hanat. Erkki Piispasen mukaan yhteistyötä helpottaa se, että kaikki palvelut saa yhden numeron takaa.

– Minusta on mukavaa, että tunnen henkilöt, joihin otan tarvittaessa yhteyttä. Lisäksi meillä on kerran vuodessa laatupalaveri, jossa voimme antaa palautetta. Laatupalaverissa paikalla on yleensä taloyhtiön hallituksen edustaja, isännöitsijä ja TL-Maintista työnjohdon tai laadunvalvonnan edustaja.

– Kierrämme yhdessä kiinteistön läpi ja katsomme missä on korjattavaa, ja mikä on hyvin. Saamme palautteen siivouksesta ja huollosta, sekä sovimme erikseen tilattavat työt, kuten lattioiden vahauksen. Kun lattia on hyvässä kunnossa, meidän on helppo tehdä työmme huolella, toteaa Tuula.

– Tietysti voimme pitkin vuotta antaa palautetta, mutta mielestäni on hyvä käydä asiat kunnolla kasvotusten läpi ja katsoa missä mennään. Aika puhtaanahan se paperi on epäkohtien osalta pysynyt, kiittää Erkki.

Kiinnostuitko palveluistamme?

Jätä tarjouspyyntö

Jaa artikkeli