Kuluneesta nurmikosta kutsuvaksi keitaaksi

20.05.2023 – Ajankohtaista

Vastaleikatun nurmikon tuoksu kertoo kesästä – ja siitä, että Kotikadun huoltotiimi on työn touhussa. Ammattitaitoisissa käsissä kulunutkin nurmikko saadaan kukoistamaan kun nurmen talvivauriot paikataan oikein ja ajallaan, siemenvalinnoissa ennakoidaan asukkaiden käyttötarve ja pihan haastaviinkin paikkoihin löydetään kestävästi vihertävä ratkaisu. Kotikadun vastatessa pihanhoidosta jää kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä taloyhtiön asukkaille: nauttia vihreän keitaan väreistä ja tuoksuista.


Kevät herättää pihan kasvuun, mutta hyvällä hoidolla nurmikot säilyvät vehreinä aina pitkälle syksyyn. Tärkeintä on huolehtia maan parantamisesta ja pihamaan ravinteista. Kotikadun ammattiviherpeukaloilla on käytössä pitkävaikutteiset lannoitteet, jotka sisältävät mm. kalkkia poistamaan maan liiallista happamuutta.

– Lannoituksen lisäksi keväällä ja alkukesästä kiinnitämme huomiota talvivaurioiden korjaustarpeisiin. Jääpoltetta syntyy, jos maan pinnalla vesi seisoo ja jäätyy tukahduttaen alla olevan kasvillisuuden. Esimerkiksi aurauksen, tallautumisen tai maan kulumisen seurauksena syntyneitä vahinkoja paikkaamme uudella mullalla sekä nurmisiemenillä. Paikkaus on tärkeää hoitaa silloin, kun maa pysyy kosteana koko itämisen ajan, Viherkehän puutarhuri Minna Keskitalo kertoo. Viherkehä ja Kotikatu ovat molemmat osa PHM Groupia.

Helppohoitoisin: tekonurmi

Entä, mitä pitäisi tehdä pihan varjossa oleville tai muuten haastaville paikoille, johon nurmikko ei toistuvista yrityksistä huolimatta tunnu tarttuvan?

– Tätä meiltä kysytään paljon, ja nurmi on usein heikkolaatuinen esimerkiksi isojen puiden alla. Niiden juuret imevät niin paljon vettä, että nurmikkoa on hankalaa saada ylipäätään viihtymään. Tällöin nurmikon kylvämisen sijaan kannattaisin taloyhtiötä harkitsemaan esimerkiksi kuorikatteen tai maanpeittoperennan käyttöä, Minna vinkkaa.

Yksi hankalien paikkojen vaihtoehto on myös tekonurmi, jota yhä enenevässä määrin asennetaan uudiskohteisiin sekä taloyhtiöissä lasten leikkipaikoille. Helppohoitoisen tekonurmen ylläpidoksi riittää puhdistus, hiekan lisäys ja roskien poisto puhaltamalla.

– Tekonurmet toimivat myös kaltevilla alueilla, joiden hoito on perinteisesti ollut haasteellista: koneet leikkaavat kiinni, jos kulma on liian kalteva ja on turvauduttava siimaamiseen sekä haravointiin. Kaltevat paikat haastavat myös työturvallisuuden, joten kannustan tutustumaan avoimin mielin uusiin, mahdollisesti säästöjäkin tuoviin ratkaisuihin, Minna jatkaa.

Oikea siemen valitaan nurmen käyttötarkoituksen mukaan

Jotta aurinko ja kuumuus eivät pääse polttamaan nurmikkoa karrelle, Kotikadun huoltojoukot varmistavat riittävän kastelun. Kesästä riippuen voi riittää sadetus kerran viikossa, mutta tärkeintä on katsoa tilanne tarpeen mukaan. Kastelu pyritään ajastamaan mahdollisuuksien mukaan iltaan ja yöhön, jolloin vettä haihtuu vähemmän.

– Riittävän kastelun lisäksi nurmikon kasvun pystyy varmistamaan valitsemalla istutettavat lajikkeet käyttöpaikan mukaan: tarjolla on mm. varjoisan paikan siementä, kulutuksen kestävää sekoitusta sekä nopeasti vihertävää nurmea, Minna kertoo.

– Jos siirtonurmi ei ole paikan tai hintansa puolesta vaihtoehto, mutta piha halutaan nopeasti kuntoon, neuvon valitsemaan raiheinän. Se vihertää heti noustessaan oraalle, vaikka ei olekaan kulutuksenkestävä tai leikkuuvalmis ennen kuin siemensekoituksen muutkin lajikkeet ovat päässeet vauhtiin.

Ammattilainen parturoi nurmesta tuuhean

Nurmikon sopiva leikkuukorkeus on yleensä noin 4–5 cm, kuivina kausina pari senttiä enemmän. Kotikadun pihatiimi myös vaihtelee leikkaussuuntaa eri ajokerroilla, jotta korret eivät painaudu samansuuntaisiksi tai tiivisty liikaa.

– Perinteisillä leikkureilla ajettaessa keräämme leikkuujätteen nurmikoilta ja hävitämme esimerkiksi kompostoimalla. Meillä on käytössä myös biosilppuavia koneita, joiden avulla leikkuusta tulevan silpun voi jättää paikoilleen nurmikolle kasvualustan rakennusaineeksi, Minna toteaa.

Kaipaako taloyhtiösi kokenutta silmää nurmikon parannustöiden kanssa, istutusvinkkejä tai koko piha-alueen kunnostussuunnitelmaa? Ole yhteydessä paikalliseen huoltoyksikköömme, niin mietitään yhdessä ratkaisut kukoistavaan pihaan.

Jaa artikkeli