Miten estää talven aiheuttamia vahinkoja? 

Valmistautuminen talven tuloon on alkanut meillä Kotikadulla toden teolla. Lumikolat ja -lapiot kaivetaan nyt varastoista kätevästi käsille, ruohonleikkurit putsataan ja huolletaan odottamaan seuraavaa kesää. Suunnitelmallinen talvikunnossapito aloitetaan jo reilusti ennen ensilunta.


Talven tuloon on hyvä varautua taloyhtiöissä monella tavalla: esimerkiksi tarkistamalla parkkipaikkojen lämmitystolppien kunto. Vialliset lämmitystolpat ovat herkästi energiasyöppöjä ja aiheuttavat turhia yllätyksiä ensimmäisinä pakkasaamuina, kun auto ei lähdekään käyntiin. Lisäksi kiinnityksistään heiluvat tolpat tai rikkoutuneet pistorasiat tolppien sisällä aiheuttavat sähköiskun vaaran. Turvallisuudesta ei kannata koskaan tinkiä ja kaikki keinot säästää energiaa etenkin talviaikaan on syytä ottaa käyttöön.

Myös ajoluiskien ja räystäskourujen jäätymisen estävän saattolämmityksen toimivuus kannattaa tarkastaa. Yöpakkasten saapuessa saattolämmitys on syytä kytkeä päälle. Lämmityksellä varmistetaan, etteivät kourut tai putket jäädy ja rikkoudu. Niin pitkään kun ilma on vielä niukin naukin plussaalla, ehtii tekemään sähkötöitä ulkona talven turvallisuuden varmistamiseksi.

Pimeä piha on iso turvallisuusriski, joten pihavalaistuksen uusiminen on halpa satsaus vahinkoja vastaan. Muutama lisävalaisin tuo yllättävän paljon turvallisuuden tunnetta ja toisaalta myös sitä kaivattua valoa harmaaseen syksyyn. Samalla kannattaa tarkistaa, että lamput ovat energiatehokkaita ja niitä ohjataan tarpeen mukaan liiketunnistimilla tai kellokytkimillä.

Kiinteistöhuollon tai Catevan ammattilaiset auttavat, kun kyse on erilaisista korjaus-, sähkö- tai putkitöistä. Lue lisää Catevasta.

Ota yhteyttä niin katsotaan yhdessä miten voimme auttaa talveen varautumisessa.

Piha valmiina talveen

Pihan valmistelua talven varalle

Syystyöt pihoilla ovat täydessä käynnissä. Mitä pihoilla kannattaa tehdä ja ottaa huomioon talven varalta? Kannattaako syystyöt tehdä talkoilla vai tilata huoltoyhtiöltä?  Entä säästäkö talkoilla taloyhtiön ylläpidon kustannuksista?


Nyt viimeistään on syytä tarkistaa, että piha on valmiina pakkasen ja lumen tuloon

Syksyä pidetään usein vuodenaikana, joka ei niin kovasti inspiroi viettämään aikaa pihalla ja puutarhassa. Sää on kuitenkin monella tapaa vain asennekysymys. Usein syksyiset ilmat ovat kuitenkin lempeitä ja raikkaita, ja ainakin oikeanlaisella pukeutumisella nauttimaan pystyy säästä kuin säästä. Siispä ei muuta kuin pihalle!

Onni tässä kaikessa on se, että jokainen voi melko tavalla vaikuttaa itse pihalla tehtävän työn määrään. Oikein valitut kasvit eivät juurikaan kaipaa syystyöstöä, jos ne ovat oikeilla kasvupaikoilla. Lehtiäkään ei ole ihan pakko haravoida joka nurkasta, kunhan huolehtii, ettei niitä ole kulkuväylillä, sillä ne voivat pakkasilla olla liukkaita.

Nyt ihan viimeistään on aika varmistaa, että piha on valmiina talveen.

Tässä Kotikadun vinkit syksyn pihatöihin:

  • Vähät lehdet voi silputa ruohonleikkurilla tai jättää nurmikolle pieneliöiden suojaksi ja ravinnoksi. Paksu lehtikerros kannattaa kuitenkin haravoida pois, koska se vaikeuttaa nurmikon hapensaantia ja saattaa edistää homehtumista.
  • Lehdet voi kompostoida itse, jos siihen löytyy sopiva paikka tai viedä puutarhajätteen keräykseen. Isommalla pihalla haravan ohella kannattaa hyödyntää lehtipuhallinta.
  • Istuta kevään kukkasipulit, kuten narsissit, tulppaanit ja liljat. Sopiva istutussyvyys on noin 10–15 senttimetriä.
  • Kitke kukkapenkit ja poista kuivat tai vaurioituneet oksat. Pakkasta kestämättömät kasvit voi joko siirtää sisälle tai suojata kylmältä sekä tuhoeläimiltä, kuten jäniksiltä tai peuroilta.
  • Lumen tulon varalle kannattaa kulkuväylien reunoille jättää riittävästi tilaa, ja siivota pihakalusteet ja muut irtonaiset esineet suojaan säiltä. Voit myös suojata kalusteet ja ruukut peitteellä, jos sinulla ei ole tavaroille katettua varastoa.
  • Huolla, puhdista ja kuivaa työkalut ja -välineet, jotta ne ovat keväällä puutarhatöiden taas alkaessa työkunnossa. Samassa yhteydessä kannattaa ottaa talvityökalut ja välineet helposti saatavilla olevaan paikkaan ja tarkistaa, että esimerkiksi lumilapio ja -kola ovat ehjiä. Muista tarkistaa myös hiekoitushiekan tilanne.

Syksyn pihatöissä sinua avustaa myös oma huoltoyksikkösi. Otathan meihin yhteyttä kaikissa pihan talvivalmisteluihin liittyvissä kysymyksissä!

Talkoilla vai ei?  Taloyhtiöiden talkoista on paljonkin hyöytä: samassa paketissa yhteisöllisyyttä, ulkoilua ja hyödyllistä tekemistä. Isoja säästöjä ei kannata tavoitteeksi asettaa, mutta hyvin suunniteltuna talkoot voivat täydentää suunnitelmallisesti tehtyä kiinteistönhoitoa, muttei korvata sitä.Jos taloyhtiössäsi on suunnitteilla pihatalkoot, nappaa vinkit niiden järjestämiseen täältä.

Lämmityskausi on alkanut – säästetään energiaa yhdessä!

Itselle sopiva asuinlämpötila on usein tottumuskysymys. Jo yhden asteen tiputus voi säästää energiaa jopa 5 prosenttia.


Kelit ovat kylmenneet ja pakkaset jo paukkuvat osassa Suomea. Monessa kiinteistössä lämmitys kytkeytyy automaattisesti päälle, kun vuorokauden keskilämpötila laskee 5–10 asteen tasolle. Huoneiston oikea lämpötila on merkittävä tekijä asumisviihtyisyyden kannalta. Lisäksi hyvän ilmanlaadun ylläpitäminen tukee samalla asukkaan terveyttä ja vireyttä.

Asuintilojen lämmitys on suurin yksittäinen tekijä asuinrakennusten energiankulutuksessa: käytännössä jopa 66 prosenttia rakennusten energian loppukulutuksesta muodostuu asuintilojen lämmityksestä. Me kokosimme alle muutamia käytännön vinkkejä, joilla jokainen meistä voi edesauttaa kotinsa oikeaoppista lämmitystä ja säästää samalla arvokasta energiaa. Kurkkaa lista läpi niin huomaat, että jo pienillä muutoksilla ja arjen toimenpiteillä voidaan saavuttaa säästöjä.

Kotikadun vinkit lämmitysenergian säästämiseen:

1. Tarkista lämmityspattereiden termostaattien asennot ja tutustu termostaatin asetusarvoihin ennen lämmityskauden alkua. Eri termostaateissa on erilaisia asteikoita, mutta numerot vastaavat aina tiettyä lämpötilaa huoneistossa. Kun tiedät, miten termostaattisi asteikko toimii, voit säätää huoneistosi lämpötilan oikein. Sopiva sisälämpötila on 20–22 astetta ja makuuhuoneissa 18-20 astetta. Huomaathan, että huonelämpötilaa ei mitata suoraan ulkoseinän vierestä, vaan ainakin metrin päässä ulkoseinästä ja metrin korkeudessa lämmityspatterista.

Lisäksi termostaatteja on lämmityskauden alussa hyvä liikuttaa ääriasentoihin, jos mahdollista. Näin termostaatit ”aukeavat” ja ne toimivat paremmin kesän kiinniolon jäljiltä.

2. Muista tarkistaa ikkunoiden ja ovien tiivisteet säännöllisesti. Varsinkin useimmin avattavien tuuletusikkunoiden tiivisteet ovat usein kovalla rasituksella. Jos tiivisteet ovat hapertuneet tai ”repsottavat”, ne kannattaa uusia. Uusien tiivisteiden hinta säästyy nopeasti takaisin pienempinä lämmityskuluina.

3. Älä aseta raskaita huonekaluja suoraan lämpöpattereiden eteen. Muista siirtää verhot syrjään, niin ilma pääsee termostaattiin ja virtaamaan vapaasti patterin läpi. Näin lämpö pääsee nousemaan asuintilaan tasaisemmin ja tehokkaammin. Jos vesikiertoiset patterit lorisevat eivätkä lämpene, ota yhteyttä huoltoyhtiöön.

4. Lämmitä ja viilennä järkevästi: pidä yllä aina vain tarpeenmukaista huonelämpötilaa. Asuin- ja toimistotilojen suositeltu lämpötila on 20–22 astetta. Huoneiston lämpötila on usein tottumuskysymys ja jo yhden asteen tiputus saattaa säästää energiaa jopa 5 prosenttia.

5. Vanhemmissa kiinteistössä, joissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, voi tulla tarve tuulettaa asuntoa. Kun tuuletat kylmillä keleillä ikkunoiden kautta, käytä nopeaa ristituuletusta. Liian pitkä tuuletus hukkaa turhaan lämpöä.

Jos asut uudemmassa kiinteistössä, jossa on huoneistokohtainen ilmanvaihtokone, vältä ilmanvaihtokoneen pitämistä turhaan maksimiteholla. Huomaathan, että ilmastoinnilla ei ole tarkoitus lämmittää ja siksi ilmastoinnista tuleva ilma voi tuntua viileältä.

6. Jos huoneistosi ikkunoissa on korvausilmaventtiilit, laita ne kylmällä kelillä talviasentoon.

7. Reissu tiedossa? Jos olet pidempiä aikoja poissa kotoa, laske huoneiston lämpötilaa poissaolosi ajaksi. Jo pienellä vaivalla eli muutamalla napin painalluksella tai termostaatin kääntämisellä voidaan saavuttaa tuntuvat säästöt.

Huom. Patterin lämpötila säätyy aina huoneiston lämpötilan mukaan, eli vaikka ulkona olisi pakkasta, se ei tarkoita, että patterin täytyy olla lämmin. Jos tuntuu siltä, että asuntosi lämpenee liikaa ja termostaatin säätäminen ei auta, kannattaa viipymättä ilmoittaa asiasta huoltoyhtiölle. Näin termostaatin toiminta voidaan tarkistaa ja tarvittaessa uusia.

Oma huoltoyksikkösi auttaa lämmityspulmissa, ota yhteyttä.

Syystalkoot suunnitteilla – nappaa vinkit!

Syksyisin talkooajankohtaa ohjaa usein lämpötila ja lehtien putoaminen. Taloyhtiöiden talkoista on paljonkin hyöytä: samassa paketissa yhteisöllisyyttä, ulkoilua ja hyödyllistä tekemistä.

Talkoiden järjestämiseen on monta tapaa. Ne voidaan jaksottaa useammalle päivälle tai työt voidaan jakaa vaikka taloyhtiön Facebook ryhmässä tai ilmoitustaululla. Yksi yhteinen talkoopäivä on myös hyvä ja yhteisöllinen tapa järjestää talkoot.

Talkoisiin osallistuminen on vapaaehtoista, mutta lopputuloksen kannata tietenkin toivottavaa. Jokainen osallistuu kykyjensä ja halujensa mukaan. No entä säästäkö talkoilla taloyhtiön ylläpidon kustannuksista? Isoja säästöjä ei kannata tavoitteeksi asettaa, mutta hyvin suunniteltuna talkoot voivat täydentää suunnitelmallisesti tehtyä kiinteistönhoitoa, muttei korvata sitä. Tärkeintä on yhteisten asioiden edistäminen ja sovittujen hommien kuntoon laittaminen. Talkoilla on syntynyt grillipaikkoja tai kasvimaita ja se jos mikä kasvattaa taloyhtiön yhteishenkeä.

Suunnittele etukäteen

1. Pienissä porukoissa on voimaa
Aikatauluhaasteita? Kaikkien ei välttämättä tarvitse puuhailla pihalla samaan aikaan. Tehtävät voidaan jakaa etukäteen jätekatokseen tai kerhotilaan pistettävällä listalla, josta jokainen sitten merkkaa itselleen sopivat tehtävät ja sopii vaikka pienellä porukalla yhteisen ajan. Yhteinen Facebook tai WhatsApp toimii myös hyvin talkoolistana. Talkoiden ei tarvitse olla parin tunnin rypistys, jolloin kaikki sinkoilevat piha-alueella samaan aikaan vaan hyvin voidaan sopia, että hommat hoidetaan vaikka viikon aikana silloin kuin itselle parhaiten sopii.

2. Vastuutehtävät
Muutamia vastuita kannattaa suunnittelutiimin jakaa etukäteen: kuka hoitaa talkoojätteen poisviemisen, kuka tarvittavan välineistön ja pidetäänkö talkoiden päätteeksi yhteinen eväshetki.  Jätelavan tilaaminen kannattaa vastuuttaa isännöitsijälle tai taloyhtiön hallitukselle. Työvälineiden kunto on hyvä tarkistaa etukäteen ja kysyä tarvittaessa lainaan vaikka naapuritaloyhtiöstä tai huoltoyhtiöstä.

3. Muistetaan kiitos ja vapaaehtoisuus
Kaikki eivät pääse osallistumaan talkoisiin ja se on ihan ok. Huonoa omaatuntoa tai turhaa draamaa osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei kannata hankkia. Jokainen päättää itse, osallistuuko vai ei, eikä selityksiä tarvita. On hyvä muistaa, että kaunis kiitos talkoiden puuhaajille on paikallaan.

4. Turvallisesti mennään
Talkoissa käytetään samoja välineitä ja kuljetaan samoissa tiloissa, joten käsien pesu, käsidesin ja hanskojen käyttö on fiksua. Muutenkin käytössä olevat pöpöjen leviämisen varotoimet toimivat talkoissakin. Jos on vähäisiäkin flunssan oireita, talkoisiin ei kannata osallistua.

Tilaa talkoolava meiltä!

Fiksulla valaistuksella turvallisempi piha

Suunnitelmallisesti toteutettu ja hyvässä kunnossa oleva pihavalaistus lisää asumisen turvallisuutta ja luo miellyttävää tunnelmaa. Nykyaikaisilla LED-polttimoilla ja erilaisilla valaisinten ohjausratkaisuilla voidaan saada aikaan myös selvää säästöä sähkönkulutukseen. Kotikadun ammattilaiset ovat asukkaan ja taloyhtiön apuna kaikissa pihavalaisimiin liittyvissä kysymyksissä niin vanhojen huollossa kuin uusien asennuksessa.


Pihavalaistuksen tärkein asia on, että se on olemassa ja laitteet toimivat. Kotikatu pitää huoltokohteidensa valaistusten toiminnasta huolta säännönmukaisesti ja ammattimaisin ottein. Asiaan kiinnitetään erityistä huomiota syksyn korvalla, ennen pimeän sesongin koittamista.

Asumisviihtyisyyden, turvallisuuden ja energiatehokkuuden kehittämisen nimissä voidaan valaistusasioita puntaroida myös perusteellisemmin. Etenkin iäkkäämmissä kiinteistöissä on aiheellista keskustella, mitä etuja taloyhtiölle syntyisi, jos pelkän lamppujen vaihdon sijaan lähdetäänkin suunnittelemaan koko valaistuksen uusimista nykyaikaisemmaksi. Sisätiloista tutut LED-valaisimet ovat myös ulkovalaistuksessa nykypäivää, ja niitä käyttämällä voidaan nipistää sähkölaskusta tuntuvia summia. Lisäksi moderniin valaistukseen satsaamalla voidaan uudistaa kiinteistön ilmettä, mikä nostaa kiinteistön arvoa ja arvostusta.

Automatiikka avuksi

Paitsi valaisimet itsessään myös niiden ohjausmenetelmä vaikuttaa valaistuskokonaisuuden sähkönkulutukseen ja niillä aikaansaatavaan asumismukavuuteen merkittävästi. Valaistusten ohjaamiseen on olemassa useita erilaisia menetelmiä, ja ne ovat erityisen käteviä nimenomaan pihakohteissa. Kaikki automatiikkaan pohjautuvat ratkaisut ovat omanlaisiaan ekotekoja, joilla voidaan välttää turhaa sähkönkulutusta.

  • Liiketunnistimet ovat hyvä keino saada valot syttymään silloin, kun pihalla tai sen tietyissä osissa on liikettä. Niitä voi suositella esimerkiksi pimeisiin nurkkauksiin, joissa halutaan herättää huomiota valaistuksen keinoin ja torjua pitkäkyntisten vierailuja. Liiketunnistimet ovat toki hyvä valinta myös moniin muihin kohteisiin vaikkapa ulko-oven tai portaikon pieliin.
  • Ajastin on perinteinen keino ulkovalojen ohjaukseen. Ajastinta käyttämällä voidaan valot laittaa toimimaan kellon mukaan.
  • Hämäräkytkimellä voidaan puolestaan pistää pihan lamput syttymään ainoastaan silloin, kun valoa tarvitaan eli pimeällä.

Ammattilainen avuksi uuden suunnitteluun ja toteutukseen

Jos taloyhtiön pihan valaistuksen uusiminen päätyy ajatuksen tasolta toteutukseen asti, on asiassa hyvä pitää mielessä muutama nyrkkisääntö.

  • Jo suunnittelussa kannattaa huolehtia, että uusi valaistus ei häikäise tai muuten häiritse ketään, ei yhtiön omia asukkaita eikä muita naapureita.
  • Laitteita valitessa pitää aina varmistua siitä, että valaisimet ja polttimot ovat käyttötarkoitukseen soveltuvia, eli pihaoloissa pakkasen ja kosteuden kestäviä. Nämä asiat on ilmoitettu tavallisesti tuotepakkauksen kyljessä. Ne siis kannattaa syynätä tarkkaan ennen lopullisen valinnan tekemistä.

Kotikatu on taloyhtiöiden apuna kaikissa pihavalaistukseen liittyvissä asioissa: paikalliset ja kohteensa hyvin tuntevat tekijät voi tilata niin olemassa olevien valaistusratkaisujen päivittämiseen kuin kokonaisvaltaisempiin uudistusprojekteihin.

Valaisinhommat ovat sähkötöitä, eli niiden kanssa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen jo ihan turvallisuussyistä. Lisäksi meidän tekijät osaavat antaa fiksut neuvot ja ohjeet esimerkiksi valaisinten oikeiden sijoittelujen ja lamppujen värilämpötilojen ja tehokkuuksien valintaan, jotta lopputulos on varmasti onnistunut.

Kysy meiltä lisää pihojen valaistusratkaisuista!

Huoltoyhtiön töiden ja taloyhtiön kulutuslukemien seuranta keräävät kiitosta

PHM Digital -sovellus tietokoneen ruudulla

Asiakaspalautteen mukaan verkkopalvelumme PHM Digital koetaan helppokäyttöiseksi ja selkeäksi. Myös huollon töiden ja taloyhtiön kulutuslukemien läpinäkyvä seuraaminen keräävät kiitosta. Palaute perustuu kesällä 2024 tehtyyn asiakastyytyväisyyskyselyyn. Kyselyyn vastasi 174 henkilöä, joista valtaosa on taloyhtiöiden hallituksen jäseniä.

PHM Digital -palvelun tarkoituksena on sujuvoittaa taloyhtiöiden ja kiinteistöjen hallintoa, kunnossapitoa sekä asumista koskevien asioiden hoitamista ja seurantaa. Palvelu on suunnattu niin taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille kuin asukkaillekin. Palvelu sisältyy veloituksetta taloyhtiön huoltosopimukseen. PHM Digitalin käyttö ei sido taloyhtiötä mihinkään, ja palvelun toiminnallisuuksista voi hyödyntää vain itselle tarpeelliset toiminnot.

Pääsääntöisesti tyytyväisiä palvelunkäyttäjiä

PHM Digitalin käyttäjät ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä palveluun. Valtaosa palvelua käyttäneistä kokee saaneensa tehtyä sen, minkä halusi palvelussa tehdä. Käyttäjät kokevat huoltosopimukseen kuuluvien töiden ja palvelupyyntöjen sekä kiinteistön kulutuslukemien seurannan hyödylliseksi.

”Järjestelmä on ollut minulla muutaman kuukauden ajan.
Olen nyt testannut muutaman kerran ja aina sinne
näyttää tulleen uusia osioita. Näyttää tosi hyvältä.”

Hallitustyöskentelyn sujuvoittamiseksi PHM Digital tarjoaa mahdollisuuden sujuvaan ja kokonaisvaltaiseen hallitustyöskentelyyn. Palveluun sisältyy useita hallitustyöskentelyä sujuvoittavia ominaisuuksia, kuten asiakirjojen säilyttäminen ja jakaminen, sähköinen allekirjoitus ja kokousten järjestäminen.

”Nykyisten käyttäjien antama palaute on ilahduttavaa. Toki myös kehitettävää löytyy. Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaitamme ja palvelunkäyttäjiä, ja kehitämme palvelua vastaamaan aidosti käyttäjien tarpeisiin. Kehitämme uusia, erityisesti asukkaille suunnattuja ominaisuuksia”, PHM Digitalin asiakaskokemuksesta vastaava Custom Success Manager Heini Kaasinen kertoo.

PHM Digital tutuksi

Syksyllä on mahdollista tulla kuulolle Teamsilla järjestettäviin PHM Digital tutuksi -tilaisuuksiin, joissa esitellään palvelun keskeisimmät toiminnot. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, eikä niihin tarvitse etukäteen ilmoittautua. Pääset mukaan PHM Digitalin verkkosivuilla olevasta linkistä.

Tutustumistilaisuuksia järjestetään tiistaisin seuraavasti:

  • 3.9. klo 17–18
  • 17.9. klo 11–12
  • 1.10. klo 17–18
  • 15.10. klo 11–12
  • 29.10. klo 17–18
  • 12.11. klo 11–12
  • 26.11. klo 17–18
  • 10.12. klo 11–12

Lue lisää PHM Digitalista ja tule kuulolle PHM Digital tutuksi -tilaisuuteen. Kaikissa tilaisuuksissa on sama sisältö. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Kysy lisää PHM Digitalista paikallisesta huoltoyksiköstäsi.

PHM Aski -taloyhtiösiivous säästää tekijää, materiaaleja ja luontoa

Nainen lakaisee rappukäytävää

Kuopiolainen Hanne Sutinen on ollut mukana PHM Aski -taloyhtiösiivouspalvelun kehittämisessä. Edistyksellinen palvelu on tuonut apuja työntekijän arkeen.

Kuopion Kotikadulla työskentelevä Hanne Sutinen pääsi osallistumaan PHM Aski -palvelun väline- ja puhdistusainetoimittajien tuotetestauksiin. Hän on työskennellyt Kotikadulla nyt viisi vuotta. Siivoustyöstä lähihoitajataustaiselle Sutiselle on kertynyt kokemusta 15 vuoden ajalta.

– Työni on monipuolista, koska kohteet ovat vaihtelevia toimistoista porrassiivouksiin. Olen koulutukseltani lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn suuntautunut lähihoitaja. Siivoustyöhön päädyin, kun hoitoalalta ei löytynyt vakituista työtä. Aluksi tein lyhyempiä pätkiä, sitten siivous vei mennessään.

Siivoojan työssä Sutista viehättää erityisesti se, että liikunta tulee hoidettua työn ohella. Hänelle sopii hyvin myös työn säännöllisyys sekä se, että työt alkavat aikaisin, jolloin päivään jää aikaa muullekin tekemiselle.

–  Ehkä sisälläni asuu myös pieni introvertti. Tykkään, että näkee ihmisiä ja saa olla heidän kanssaan tekemisissä, mutta on kuitenkin myös omaa rauhaa, hän pohtii.

Koulutus ja perehdytys luovat perustan arjelle

Kotikadulla työntekijöiden koulutukseen ja perehdytykseen on viime vuosina panostettu merkittävästi, ja ne ovat keskeisellä sijalla myös Aski-konseptissa. Kolme vuotta sitten Hanne Sutinenkin suoritti oppisopimuksella toimitilahuoltajan ammattitutkinnon.

–  Kyllä siinä oppi paljon uutta ja sai tietysti vähän palkkaakin lisää. Meillä perehdytetään aina alan uusiin virtauksiin, joten emme ole pelkän ammattitutkinnon varassa. Ala kehittyy koko ajan eteenpäin, niin meidänkin pitää tietää, miten ja millä esimerkiksi uusia lattiamateriaaleja käsittelemme, pohtii Sutinen.

Askia kehitettäessä Sutisen esihenkilö Outi Romo piti perehdytyksen ja tarjosi Askin mukaiset välineet siivoojien käyttöön. Lisäksi siivoojat suorittivat sähköisesti Askin perehdytysohjelman.

Tehokkaat mikrokuituiset siivoustekstiilit keventävät työtä

Keskeistä PHM Aski -taloyhtiösiivouspalvelulle on tarpeen mukainen siivous, joka tarkoittaa, että siivotaan sieltä missä likaa on. Tarpeen mukainen siivous vaatii tekijältään siivoussilmää ja itseohjautuvuutta, mutta tekee työstä myös tekijälle keveämpää, kun puhdistusaineet ja siivousmenetelmät on kehitetty työn helpottamista silmällä pitäen.

– Aluksi epäilimme vähän, toimiiko konsepti, mutta hyvin kaikki on mennyt. Ohjeet ovat olleet jopa yllättävän helpot ja selkeät, pohtii Sutinen.

Suurin ero aiempaan on työntekijän näkökulmasta mikrokuituisten siivoustekstiilien entistä vahvempi käyttö. Siivoustekstiilit valmistellaan aamulla koko päivää varten. Toimintamalli säästää sekä työntekijän käsiä, vettä että kemikaaleja.

– Valmistelu vie oman aikansa, kun tekstiilien pitää tekeytyä sangossa. Kun valmistelut tekee hyvin, tekstiilejä riittää koko päiväksi. Kohteen siivouksen jälkeen likaiset tekstiilit menevät aina puhdistukseen ja käyttöön otetaan seuraavassa kohteessa puhtaat välineet, havainnollistaa Sutinen.

– On myös kiva, että oikein kostutetut tekstiilit eivät pöllyä ja niillä saa tahrat heti pois. Ne ovat tosi tehokkaita esimerkiksi koirankarvojen ja pölypallojen taltuttamisessa, hän jatkaa.

– Puhdistusaineita ei lotrata turhaan, vaan kaikki tehdään käyttöohjeiden mukaan, eikä mikrokuituinen siivoustekstiili edes välttämättä aina tarvitse puhdistusaineita. Näin puhdistusainejäämät vähenevät merkittävästi ja kädetkin säästyvät, kun tekstiilejä ei tarvitse olla koko ajan rutistelemassa, kuvailee Sutinen.

Kohdetuntemus tekee siivouksesta tehokasta

Parasta Askissa on Hanne Sutisen mukaan ollut, että se on selkeästi työntekijäystävällisempi. Esimerkiksi kosteapyyhintää pystyy tehokkaiden menetelmien ansiosta tekemään harvemmin. Tämä työmalli kuormittaa huomattavasti vähemmän tekijän käsiä, hartioita ja selkää.  

Siivoukset tehdään aina kohteen tarpeiden ja sopimuksen mukaan. Siivoojan tehtäviin kuuluu havainnoida kohdetta aina siellä käydessään. Kohteessa tarkkaillaan niin hissejä, porraskäytäviä kuin alatasanteita. Myös yleiset tilat, kuten saunat ja varastot käydään läpi ja siivotaan käytön mukaisesti.

– Ajan oloon oppii tuntemaan, mihin paikkoihin likaa kertyy enemmän. Sieltä myös siivotaan enemmän. Asukkaat ovat valveutuneita, liikkuvat porraskäytävissä ja seuraavat työn jälkeä, joten huolellinen pitää kaikkialla olla, muistuttaa Sutinen.

Tiimin ja esihenkilön tuki tärkeää

Uuden palvelun käyttöönotto on Hanne Sutisen mielestä sujunut mutkattomasti.

– Outilta saa aina kysyä ja hän antaa vinkkejä, jos jokin askarruttaa. Myös työntekijöiden ja tiimien kesken jaetaan hyviä käytänteitä. Kukaan ei jää yksin, kun yhdessä neuvotaan ja tuetaan toisiamme. Outi haastaa meitä aina uusien asioiden kanssa ja käytäntö opettaa tietysti myös, sanoo Sutinen.

– Suhtaudun uudistuksiin positiivisesti ja ennakkoluulottomasti. Kaikki työtä keventävä kehitys on tervetullutta, jotta pysyy työkuntoisena mahdollisimman pitkään. Työtapojen pitää olla kunnossa, että kroppa ja kädet pysyvät kunnossa, vaikka tauoilla jumppaammekin. Siivous on fyysistä työtä ja jotkut tahrat vaativat järeitäkin otteita, miettii Sutinen.

Tähän mennessä kohteista saatu palaute on ollut kiittävää.

– Asukkaat ovat mukavia ja muistavat arvostaa ja kiittää. Se lämmittää mieltä, Sutinen iloitsee.

Tutustu PHM Askiin

Parasta puhtautta taloyhtiöille

Iloiset siivoojat siivoaa rappukäytävää

Hyviä uutisia siivouspalveluista! Olemme kehittäneet yhdessä puhtaanapidon ammattilaistemme kanssa edistyksellisen siivouspalvelukonseptin taloyhtiöiden tarpeisiin. PHM Aski on avain kodikkaaseen, siistiin ja toimivaan taloyhtiöön. Viihtyisyyttä ja hyvinvointia tuovat siivouspalvelumme ovat mutkaton tapa pitää huolta asukkaista, yhteisistä tiloista ja kiinteistön arvosta.

Taloyhtiöiden siivouspalvelu PHM Aski

  • tekee taloyhtiöstä puhtaamman ja vastuullisemman
  • lisää viihtyisyyttä ja tekee asumisesta huoletonta ja turvallista
  • auttaa huomaamaan mahdolliset korjaus- ja huoltotarpeet ajoissa
  • pitää yllä kiinteistön arvoa.

Edistyksellistä taloyhtiösiivousta tarpeen mukaan

PHM Aski perustuu tarpeenmukaiseen siivoukseen. Siivoojan tärkein tehtävä on viedä lika pois, eikä tarkoituksena ole siivota jo valmiiksi puhdasta pintaa. Erityisesti taloyhtiöiden siivoukseen koulutetut siivoojat osaavat arvioida tilaan tarvittavan siivouksen joka siivouskerta. He osaavat valita oikean menetelmän sekä aineet ja välineet tilan likaisuuden, pintojen ja käyttötaajuuden mukaan.

Palvelukuvauksessa määritellään valitun palvelupaketin mukaan siivottavat tilat taajuuksineen. Tarpeenmukainen siivous vaatii tekijältään siivoussilmää ja itseohjautuvuutta, mutta tekee työstä myös tekijälle keveämpää, kun puhdistusaineet ja siivousmenetelmät on kehitetty työn helpottamista silmällä pitäen.

Kolme palvelupakettia

Taloyhtiö voi valita sopivimman kokonaisuuden kolmen laadukkaan palvelupaketin joukosta: Täsmä, Puhdas tai Loisto. Palvelu on tarpeen vaatiessa räätälöitävissä kunkin taloyhtiön tarpeisiin. Palvelupaketti on helppo ostaa, ja siivoustasot on määritelty selkeästi. Palvelupakettia voidaan muuttaa sopimuskauden aikana taloyhtiön tarpeiden muuttuessa. Aine- ja välinevalinnat on tehty harkiten ja huolella, ympäristö huomioiden.

Miksi kannattaa valita PHM Aski? Mitä palvelupaketit pitävät sisällään? Lue lisää edistyksellisestä taloyhtiösiivouksesta palvelut -osiostamme tai sivulta www.phmaski.fi Asiakaspalvelumme kertoo myös mielellään lisää siivouspalveluistamme.

Puutarhurin vinkit vehreään nurmikkoon

Sanonnan mukaan nurmikko on aina vihreämpää aidan toisella puolella – vai onko näin? Ottamalla puutarhurimme Minna Keskitalon vinkit haltuun, voit ihastella vihreän vehreää mattoa omalla pihallasi. Minna työskentelee Viherkehässä, joka on Kotikadun tapaan osa PHM Groupia.


Nurmikko menestyy hyvin, kun sen kasvualustana on 20–30 sentin kerros muhevaa multaa. Yksi tärkeimmistä hoitotöistä on lannoittaminen, jonka tehtävänä on ylläpitää kasvualustan kuntoa.

– Käyttötarkoitus ja leikkuutiheys vaikuttavat nurmikon lannoitustarpeeseen. Säännöllisesti hoidettavan nurmikon leikkuujäte on lyhyttä, joten se voidaan hyvin jättää paikoilleen palauttamaan ravinteet luonnollista hajotustoimintaa hyödyntäen. Myös kaupassa myytävät valmiit lannoitteet sisältävät nurmikon kasvua ja hyvinvointia tehostavia ravinteita sekä hivenaineita, Minna kertoo.

Ilmaaminen kuohkeuttaa

Mitä iäkkäämpi nurmikko on, sitä ahkerammin se kaipaa erilaisia hoitotoimenpiteitä. Vaikka pohjatyöt olisi aikoinaan tehty kunnolla, niin ajan saatossa nurmikot usein köyhtyvät ja kasvualustasta pitää huolehtia ennakoivalla otteella. Kun maan pinta on ehtinyt kunnolla kuivahtamaan, hyvä vaihtoehto nurmikon laadun parantamiseen on ilmaaminen.

– Nurmikon ilmastoinnissa kasvualustaan tehdään reikiä painelemalla talikolla tai nurmikon ilmaamislaitteella, ja tämän jälkeen reiät täytetään hienolla hiekalla. Näin tiivis kasvualusta pääsee hengittämään paremmin, maan kuohkeus palautuu ja nurmi saa uutta kasvuvoimaa.

Maan rei’ittämisestäkään ei kuitenkaan ole apua, jos nurmi on tehnyt tuttavuutta sammaleen kanssa.

– Suomessa maaperä on hapanta ja savista, joten kalkkia pitää lisätä heti ja mielellään jo ennakoivasti, jos nurmen tyvessä näkyy vähäänkään sammalta. Tarjolla on erilaisia poistoaineita, mutta jos alue on kokonaan sammaloitunut, ainut konsti on repiä vanha nurmi pois ja aloittaa alusta uuden mullan ja siementen kera, Minna sanoo.

Kastele kauniiksi, leikkaa tuuheaksi

Entä mistä tietää, että nurmikko voi hyvin?

– Väri kertoo paljon. Jos nurmikko alkaa kellastua tai haalistua, on takana liian pitkä kuiva kausi ja sadetin pitää kaivaa viipymättä esiin. Mitä uudempi nurmikko on, sitä enemmän se janoaa vettä: esimerkiksi uusi siirtonurmikko on ilo silmälle heti asennuksen jälkeen, mutta vaatii aktiivista kastelua kolmen ensimmäisen viikon ajan juurtuakseen kunnolla, Minna muistuttaa.

Toisin kuin usein uskotaan, on nurmikkoa turha leikata nopeamman kasvun toivossa. Mutta mitä enemmän leikkaa, sitä komeammaksi ja tuuheammaksi se tiivistyessään tulee.

– Hyvä kikka on ajaa ristiin, eli vaihtaa välillä omaa kulkusuuntaa, jolloin nurmikko pääsee leikkaantumaan eri puolilta, puutarhuri vinkkaa.

Nurmikon valtaajat

Taistelu voikukkien ja muiden rikkaruohojen kanssa on ikuisuuskysymys, jossa punnitaan pitkämielisenkin kestävyyttä. Jos voikukat ja rikkaruohot kokee ongelmaksi, niihin on olemassa torjunta-aineita sekä työkaluja, myös voikukkien nuppujen taitteleminen auttaa ainakin hetkellisesti.

– Mitäpä jos päätettäisiin, että voikukat eivät olekaan ongelma ja niiden kanssa voi elää yhteisymmärryksessä? Yhden rikka on toiselle kaunis ja hyötykäyttöönkin kelpaava kukka, Minna päättää hymyillen.


Minnan vinkit nurmikon huoltoon

1. Varmista kasvualustan kunto: lannoita ja poista liika happamuus kalkilla
2. Korjaa talven aiheuttamat vahingot uudella mullalla ja siemenillä
3. Saat maahan kasvuvoimaa ja kuohkeutta ilmaamalla
4. Leikkaaminen ei nopeuta kasvua, mutta lisää nurmikon tuuheutta – vaihda välillä leikkaussuuntaa
5. Mitä tuoreempi nurmialue on, sitä enemmän se vaatii kastelua
6. Älä tee nurmikosta taistelutannerta, testaa yhteiseloa voikukkien kanssa!

Taloyhtiöille tarjottavien palveluiden on mukauduttava erilaisiin tarpeisiin

Taloyhtiön asioiden hoitoa voidaan sujuvoittaa hyödyntämällä taloyhtiöiden tarpeisiin suunnittelemaamme digitaalista palvelua PHM Digitalia. Palvelu mahdollistaa esimerkiksi kulutuslukemien ja huoltopyyntöjen seurannan sekä taloyhtiön sujuvan viestinnän. Verkkopalvelustamme voi käyttää valikoiden juuri omaan taloyhtiöön soveltuvia tarpeellisimpia toimintoja.


Taloyhtiöiden hallituksille, asukkaille sekä isännöitsijöille ja kiinteistönomistajille suunnatun PHM Digital -palvelun avulla taloyhtiötä koskevat tiedot voidaan koota yhteen paikkaan. Asiakkaillemme veloitukseton palvelu tarjoaa kattavan näkymän taloyhtiön asioihin ja valikoiman taloyhtiön arkea helpottavia toimintoja.

PHM Digitalissa on huomioitu taloyhtiöiden erilaiset tarpeet, eikä sen käyttö sido taloyhtiötä mihinkään.

Huoltosopimusasiakkaillemme veloituksettomassa palvelussa taloyhtiö saa käyttöönsä rajattoman määrän käyttäjätunnuksia, joita taloyhtiön hallitus voi itse hallinnoida.

PHM Digital mahdollistaa tehokkaan yhteistyön

Huoltopyyntöjen seuranta on yksi niistä toiminnoista, joka kokemuksemme mukaan kiinnostaa niin taloyhtiöiden hallituksia, isännöitsijöitä kuin asukkaitakin. Taloyhtiölle kertyy huoltopyyntöjen seurannan myötä arvokasta tietoa siitä, millaisista asioista kiinteistössä tehdään huoltopyyntöjä. Lisäksi palvelu mahdollistaa huoltopyyntöjen etenemisen seurannan, mikä helpottaa sekä taloyhtiön osapuolten että huoltoyhtiön toimintaa. Kaikilla on käytössään sama tieto, ja huoltopyynnön tilan voi tarkistaa palvelusta.

Taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä on huoltopyyntöjen seurannan lisäksi mahdollisuus seurata ajantasaisesti erilaisia kiinteistökohtaisia kulutuslukemia, kuten veden- ja energiankulutusta. Lukemat päivittyvät palveluun kuukausittain. Kulutusseuranta tarjoaa huoltopyyntöjen seurannan ohella arvokasta tietoa taloyhtiön tilanteesta ja helpottaa kiinteistön ylläpidon suunnittelua ja toteuttamista.

Kiinnostuitko? Kysy lisää asiakaspalvelustamme!

”Huoltoyhtiön tarjoama digitaalinen palvelu yllätti”

Lue tarkemmin, millaisia kokemuksia PHM Digitalin käytöstä on Akateeminen Asunto-osakeyhtiö Pihlajatie 50–52:llä täältä.

Voit myös katsoa lyhyen videon PHM Digitalin toiminnallisuuksista täältä.

Järjestämme PHM Digitalin esittelytilaisuuksia Teamsissa

Tule mukaan esittelytilaisuuteemme kätevästi Teamsissa. Esittelemme tilaisuuksissa palvelun keskeisimmät toiminnot ja pääset kysymään sinua askarruttavat kysymykset palvelusta. Kaikissa tilaisuuksissa on sama sisältö. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Näet seuraavien esittelytilaisuuksien aikataulun PHM Digitalin sivuilta täältä.

Saat lisätietoja PHM Digitalista asiakaspalvelustamme sekä PHM Digitalin sivuilta täältä.