Pihat, katot, putket – talvea tulvillaan?

02.01.2024 – Ajankohtaista

Lämpötilojen sahaus ja lumen määrän rajut vaihtelut aiheuttavat haasteita kattorakenteille, putkistoille ja pihoille. Muuttuviin keleihin ei voi vaikuttaa, mutta varautumalla pystyy ennaltaehkäisemään vahinkojen syntymistä. Me Kotikadun kokeneet talven ammattilaiset olemme apunasi: lumityöt hoituvat ja löydämme nopeasti ratkaisun jään ja lumen mahdollisesti jo aiheuttamiin haittoihin.


Kun pakkanen menee putkeen

Vahinkojen ehkäisemiseksi putket tulisi sijoittaa rakenteisiin oikein. Putket ja sulkuventtiilit on myös hyvä eristää kunnolla sekä käyttää jäätymisalttiissa paikoissa sähköisiä sulanapitoratkaisuja. Koska putkien jäätymiselle on yleensä useita syitä, ei ratkaisujakaan ole olemassa vain yhtä ja ainoaa.

Haasteita synnyttää mm. nopeasti lauhtuva sää, ja on myös mahdollista, että putki on kovilla pakkasilla jäätynyt ja haljennut, mutta vasta ilman lämmetessä vettä alkaa valumaan rikkoutuneesta kohdasta synnyttäen vesivahingon. Jotta turhilta lisävahingoilta vältyttäisiin, on putkien sulattaminen hyvä jättää ammattilaisten käsiin. Myös rakenteiden vauriot saadaan korjattua toimestamme nopeasti, jotta lisävahinkoja ei pääse syntymään.

Lunta pihan täydeltä

Hoidamme niin pihojen kuin kaupunkialueiden ajoteiden sekä kevyenliikenteen väylien aurauksia, hiekoitusta ja lumen poiskuljettamista. Huomaathan nämä talviset seikat:

  • Talvikauden suunnittelussa mietimme lumenkasauspaikat tarkasti, jotta ne eivät esimerkiksi peitä näkyvyyttä ajettaessa pihasta tielle. Lumen määrä muodostuu osassa pihoista haasteeksi, kun vapaata tilaa kasoille ei enää löydy. Kasoja voidaan joutua tekemään ainakin väliaikaisesti paikkoihin, jotka vaikeuttavat esimerkiksi parkkeerausta tai piha-alueella liikkumista. Teemme  aina parhaamme, jotta lumikasat saadaan poistettua pihoilta mahdollisimman pian. Kasojen poistoa hidastaa runsaslumisina talvina lumenvastaanottopaikkojen ruuhkautuminen.
  • Lumisateella on hyvä huomata, että pihan lumityöt tehdään vaiheittain eri henkilöiden toimesta. Lumityöt tehdään eri tiimien yhteispelinä; kiinteistönhoitajat lumikolien ja -lapioiden kanssa sekä auraustraktorit. Näin ollen pienemmät kulkuväylät ja porraskäytävien edustat voivat olla puhtaana lumesta eri aikaan kuin isot kulkuväylät ja parkkipaikat. Hiekoittaminen noudattaa samaa ajatusta kuin auraaminenkin: osa työstä tehdään käsin, osa koneiden avulla. Noudatamme niin aurauksessa kuin hiekoituksessakin kiireellisyysjärjestystä, jolloin väylät joissa kulkua on eniten, pyritään myös hoitamaan ensimmäisenä.

Katseet katolle ja lumimääriin

Runsasluminen talvi kasaa lunta katoille, ja lumen määrän tarkkailu on erityisen tärkeää. Kun katon puhdistamisen hoitaa ajoissa, säästyy monelta murheelta. Esimerkiksi lumen kostuminen ja tiivistyminen kasvattavat lumimassan painon moninkertaiseksi, joten kattojen puhdistaminen kannattaa tehdä pakkassäällä, kun lumi on vielä keveää ja painon aiheuttamat vahingot ehkäistävissä. Lumen poistaminen katolta vaatii  aina asianmukaiset valmistelut, välineet – ja ennen kaikkea turvalliset toimintatavat. Työ on tehtävä myös rikkomatta kattomateriaaleja, jotka kyminä ja jäisinä vaurioituvat herkästi.

Puomit varoittavat vaarasta

On ehdottoman tärkeää noudattaa varoituskylttejä ja kulkea puomien tai lippusiimojen ohjaamia reittejä: lämpötilanvaihtelut pudottavat lunta katolta ja kulkuesteiden tarkoitus on ohjata liikkuminen turvallisille alueille.

Piha-alueiden lumikasat myös houkuttelevat leikkimään, mutta on hyvä varoittaa lapsia, että lumilinnojen katot ovat herkkiä sortumaan. Lisäksi usein isolla kalustolla tehtävä lumen kuormaus poiskuljetusta varten on todellinen vaaranpaikka, jos kasoihin on rakennettu linnoja ja muita leikkejä. Vaikka se tylsältä tuntuu, lapsia kannattaa ohjata lumikasoista muihin talvisiin touhuihin.

Turvallisesti talvellakin – ota tarvittaessa yhteyttä paikalliseen huoltoyksikköösi tai kysy lisää tavikauden kiinteistöhuollosta tekemällä meille tarjouspyyntö.

Jaa artikkeli