Kiinteistönhoito tänään: Työn tukena moderni talotekniikka

16.01.2020 – Ajankohtaista

Kiinteistönhuollon tärkeimpänä tehtävänä on ylläpitää viihtyisää ja turvallista asumista sekä vaalia kiinteistöjen arvoa. Tätä vastuullista tehtävää kotikatulaiset hoitavat varmasti ja määrätietoisesti – uusin tekniikka tukenaan.


Yli 10 vuotta kiinteistöjen parissa työskennellyt Vesa Lappalainen kokee tekevänsä tärkeää työtä. Kotikadun arvojen mukaan laatu ohjaa kiinteistönhoitajan toimia.

– Laatu edustaa kokemusta: asiakas on aina oikeassa ja tehtävämme on kuunnella häntä, Lappalainen kuvailee.

Kiinteistönhoitajan työ on muuttunut radikaalisti tekniikan kehittyessä. Uudet ratkaisut ovat tuoneet käytännön hyötyä ja tehokkuutta – varjopuolena ovat ajoittaiset haasteet, kuten komponenttien vikaantumiset tai toimintahäiriöt.

– Nykytekniikka vaatii itseoppimista ja tähän kannustan kollegoitani. Ajan hermoilla oleminen on tärkeää, jotta voi vastata teknisiin haasteisiin. Työmme ei nojaa tekniikkaan, mutta se on meille hyvä, nopeutta ja tehokkuutta lisäävä apuväline.

– Voimme esimerkiksi valvoa ja säätää kiinteistön kannalta tärkeän tekniikan toimintaa etänä. Vika paikannetaan ripeästi ja toimenpiteisiin pystytään varautumaan jo ennen kohteeseen menemistä. Vesimittaritkin saa nykyään luettua etänä muutamissa minuuteissa, hän lisää.

Lappalainen uskoo, että osa nykytekniikoista vakiintuu osaksi rakennuskulttuuria ja toiset tippuvat pois.

– Energiatehokkuus on iso ohjaava tekijä. Oletan, että lämmöntalteenotossa otetaan vielä isoja askeleita eteenpäin, hän arvelee.

Muutos on mahdollisuus

Jerker Sjöholm on todistanut kiinteistönhoidon murrosta teknistymisen myötä ja jakaa tietoa mielellään eteenpäin muiden catevalaisten kanssa. Nyt työn alla on koulutuskokonaisuus kotikatulaisille.

– Kokoamme yhteen tulevat ja nykyiset kiinteistönhoitajat oppimaan uutta sekä täydentämään tietämystä varsinkin eri rakennusautomaatiojärjestelmistä. Koulutus suunnitellaan tapauskohtaisesti vastaamaan ajankohtaisia tarpeita, Sjöholm toteaa.

Tiedonjano auttaa alalla

Myös Sjöholmin mielestä nykypäivän kiinteistönhoitajalta edellytetään teknisiä valmiuksia aiempaa enemmän.

– Ennen kiinteistötekniset järjestelmät olivat yksinkertaisempia ja vikatilanteessa järjestelmä voitiin laittaa käsikäytölle. Nykypäivän järjestelmiä ei välttämättä voi enää ohjata käsikäytöllä. Kiinteistöjen etäkäyttö on yleistynyt ja teknologia tullut kiinteäksi osaksi kiinteistönhuoltajan työkalupakkia.

– Alalla pärjää parhaiten, kun on valmis oppimaan uutta ja hakemaan tietoa. Hyvä asiakaspalvelukyky on sekin tärkeää: teknologian lisäksi on hyvä tulla juttuun myös asiakkaiden kanssa, Sjöholm vinkkaa.

 

Kiinteistönhoitajan tehtävien TOP 5

Vaikka teknologia on tuonut paljon uutta kiinteistönhoitajan arkeen, kohtaamiset asukkaiden kanssa sekä kohteissa tehtävät työt ovat yhä tärkeässä roolissa.

  1. Aamuinen roskakierros. ”Virkistää ja näkee kiinteistöjen yleisilmeen. Päivän työjärjestys alkaa hahmottua.”
  2. Huoneistokohtaiset suodattimien vaihdot. ”Tulee tavattua asukkaita.”
  3. Huolto- ja korjauskäynnit huoneistoissa. ”Voi antaa omalla työllään asukkaalle hyvän mielen sekä kasvattaa hänen tietämystään tekniikan hyödyntämisestä arjessa.”
  4. Kiinteistökierrokset taloyhtiön hallituksen kanssa. ”Haemme yhdessä rakentavia ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin.”
  5. Työt, joiden loppuunsaattaminen palkitsee. ”Nautin, kun saavutan päämääräni tai voin auttaa muita.”

Jaa artikkeli