Kategoria: Ajankohtaista

Syystalkoot suunnitteilla – nappaa vinkit!

Syksyisin talkooajankohtaa ohjaa usein lämpötila ja lehtien putoaminen. Taloyhtiöiden talkoista on paljonkin hyöytä: samassa paketissa yhteisöllisyyttä, ulkoilua ja hyödyllistä tekemistä.

Talkoiden järjestämiseen on monta tapaa. Ne voidaan jaksottaa useammalle päivälle tai työt voidaan jakaa vaikka taloyhtiön Facebook ryhmässä tai ilmoitustaululla. Yksi yhteinen talkoopäivä on myös hyvä ja yhteisöllinen tapa järjestää talkoot.

Talkoisiin osallistuminen on vapaaehtoista, mutta lopputuloksen kannata tietenkin toivottavaa. Jokainen osallistuu kykyjensä ja halujensa mukaan. No entä säästäkö talkoilla taloyhtiön ylläpidon kustannuksista? Isoja säästöjä ei kannata tavoitteeksi asettaa, mutta hyvin suunniteltuna talkoot voivat täydentää suunnitelmallisesti tehtyä kiinteistönhoitoa, muttei korvata sitä. Tärkeintä on yhteisten asioiden edistäminen ja sovittujen hommien kuntoon laittaminen. Talkoilla on syntynyt grillipaikkoja tai kasvimaita ja se jos mikä kasvattaa taloyhtiön yhteishenkeä.

Suunnittele etukäteen

1. Pienissä porukoissa on voimaa
Aikatauluhaasteita? Kaikkien ei välttämättä tarvitse puuhailla pihalla samaan aikaan. Tehtävät voidaan jakaa etukäteen jätekatokseen tai kerhotilaan pistettävällä listalla, josta jokainen sitten merkkaa itselleen sopivat tehtävät ja sopii vaikka pienellä porukalla yhteisen ajan. Yhteinen Facebook tai WhatsApp toimii myös hyvin talkoolistana. Talkoiden ei tarvitse olla parin tunnin rypistys, jolloin kaikki sinkoilevat piha-alueella samaan aikaan vaan hyvin voidaan sopia, että hommat hoidetaan vaikka viikon aikana silloin kuin itselle parhaiten sopii.

2. Vastuutehtävät
Muutamia vastuita kannattaa suunnittelutiimin jakaa etukäteen: kuka hoitaa talkoojätteen poisviemisen, kuka tarvittavan välineistön ja pidetäänkö talkoiden päätteeksi yhteinen eväshetki.  Jätelavan tilaaminen kannattaa vastuuttaa isännöitsijälle tai taloyhtiön hallitukselle. Työvälineiden kunto on hyvä tarkistaa etukäteen ja kysyä tarvittaessa lainaan vaikka naapuritaloyhtiöstä tai huoltoyhtiöstä.

3. Muistetaan kiitos ja vapaaehtoisuus
Kaikki eivät pääse osallistumaan talkoisiin ja se on ihan ok. Huonoa omaatuntoa tai turhaa draamaa osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei kannata hankkia. Jokainen päättää itse, osallistuuko vai ei, eikä selityksiä tarvita. On hyvä muistaa, että kaunis kiitos talkoiden puuhaajille on paikallaan.

4. Turvallisesti mennään
Talkoissa käytetään samoja välineitä ja kuljetaan samoissa tiloissa, joten käsien pesu, käsidesin ja hanskojen käyttö on fiksua. Muutenkin käytössä olevat pöpöjen leviämisen varotoimet toimivat talkoissakin. Jos on vähäisiäkin flunssan oireita, talkoisiin ei kannata osallistua.

Tilaa talkoolava meiltä!

Fiksulla valaistuksella turvallisempi piha

Suunnitelmallisesti toteutettu ja hyvässä kunnossa oleva pihavalaistus lisää asumisen turvallisuutta ja luo miellyttävää tunnelmaa. Nykyaikaisilla LED-polttimoilla ja erilaisilla valaisinten ohjausratkaisuilla voidaan saada aikaan myös selvää säästöä sähkönkulutukseen. Kotikadun ammattilaiset ovat asukkaan ja taloyhtiön apuna kaikissa pihavalaisimiin liittyvissä kysymyksissä niin vanhojen huollossa kuin uusien asennuksessa.


Pihavalaistuksen tärkein asia on, että se on olemassa ja laitteet toimivat. Kotikatu pitää huoltokohteidensa valaistusten toiminnasta huolta säännönmukaisesti ja ammattimaisin ottein. Asiaan kiinnitetään erityistä huomiota syksyn korvalla, ennen pimeän sesongin koittamista.

Asumisviihtyisyyden, turvallisuuden ja energiatehokkuuden kehittämisen nimissä voidaan valaistusasioita puntaroida myös perusteellisemmin. Etenkin iäkkäämmissä kiinteistöissä on aiheellista keskustella, mitä etuja taloyhtiölle syntyisi, jos pelkän lamppujen vaihdon sijaan lähdetäänkin suunnittelemaan koko valaistuksen uusimista nykyaikaisemmaksi. Sisätiloista tutut LED-valaisimet ovat myös ulkovalaistuksessa nykypäivää, ja niitä käyttämällä voidaan nipistää sähkölaskusta tuntuvia summia. Lisäksi moderniin valaistukseen satsaamalla voidaan uudistaa kiinteistön ilmettä, mikä nostaa kiinteistön arvoa ja arvostusta.

Automatiikka avuksi

Paitsi valaisimet itsessään myös niiden ohjausmenetelmä vaikuttaa valaistuskokonaisuuden sähkönkulutukseen ja niillä aikaansaatavaan asumismukavuuteen merkittävästi. Valaistusten ohjaamiseen on olemassa useita erilaisia menetelmiä, ja ne ovat erityisen käteviä nimenomaan pihakohteissa. Kaikki automatiikkaan pohjautuvat ratkaisut ovat omanlaisiaan ekotekoja, joilla voidaan välttää turhaa sähkönkulutusta.

  • Liiketunnistimet ovat hyvä keino saada valot syttymään silloin, kun pihalla tai sen tietyissä osissa on liikettä. Niitä voi suositella esimerkiksi pimeisiin nurkkauksiin, joissa halutaan herättää huomiota valaistuksen keinoin ja torjua pitkäkyntisten vierailuja. Liiketunnistimet ovat toki hyvä valinta myös moniin muihin kohteisiin vaikkapa ulko-oven tai portaikon pieliin.
  • Ajastin on perinteinen keino ulkovalojen ohjaukseen. Ajastinta käyttämällä voidaan valot laittaa toimimaan kellon mukaan.
  • Hämäräkytkimellä voidaan puolestaan pistää pihan lamput syttymään ainoastaan silloin, kun valoa tarvitaan eli pimeällä.

Ammattilainen avuksi uuden suunnitteluun ja toteutukseen

Jos taloyhtiön pihan valaistuksen uusiminen päätyy ajatuksen tasolta toteutukseen asti, on asiassa hyvä pitää mielessä muutama nyrkkisääntö.

  • Jo suunnittelussa kannattaa huolehtia, että uusi valaistus ei häikäise tai muuten häiritse ketään, ei yhtiön omia asukkaita eikä muita naapureita.
  • Laitteita valitessa pitää aina varmistua siitä, että valaisimet ja polttimot ovat käyttötarkoitukseen soveltuvia, eli pihaoloissa pakkasen ja kosteuden kestäviä. Nämä asiat on ilmoitettu tavallisesti tuotepakkauksen kyljessä. Ne siis kannattaa syynätä tarkkaan ennen lopullisen valinnan tekemistä.

Kotikatu on taloyhtiöiden apuna kaikissa pihavalaistukseen liittyvissä asioissa: paikalliset ja kohteensa hyvin tuntevat tekijät voi tilata niin olemassa olevien valaistusratkaisujen päivittämiseen kuin kokonaisvaltaisempiin uudistusprojekteihin.

Valaisinhommat ovat sähkötöitä, eli niiden kanssa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen jo ihan turvallisuussyistä. Lisäksi meidän tekijät osaavat antaa fiksut neuvot ja ohjeet esimerkiksi valaisinten oikeiden sijoittelujen ja lamppujen värilämpötilojen ja tehokkuuksien valintaan, jotta lopputulos on varmasti onnistunut.

Kysy meiltä lisää pihojen valaistusratkaisuista!

Huh hellettä – lue viilennysvinkit!

Ihmiset kokoontuneet kerrostaloyhtiön pihalle

Kesällä helle hellii tai toisaalta tuottaa tukalan olon. Niin kiinteistöhuollossa kuin monella muullakin alalla töitä tehdään säästä huolimatta. Kesäkuumalla on tärkeää pitää itsestään huolta oli sitten töissä tai vapaalla:

  • Juo vettä! Muista juoda jo ennen kuin sinulle tulee janon tunne.
  • Pidä taukoja etenkin fyysisestä tekemisestä ja hakeudu tauon ajaksi viileään tilaan tai ulkona varjoon.
  • Suojaa pääsi auringonpaisteelta – voit ilahduttaa muita valitsemalla päähineeksi jotain tavallisesta tyylistäsi poikkeavaa!

Meillä on muutama vinkki sinulle kodin viilentämiseen:

  • Estä auringon säteiden matka sisätilaan verhoilla tai sälekaihtimilla.
  • Tuuleta yöaikaan kun ilma on viileämpää. Tuulettaminen on tehokkainta, jos saat aikaiseksi läpivedon. Ole varovainen avonaisten ikkunoiden kanssa, ettei niistä aiheudu vaaratilanteita etenkään lapsille tai lemmikeille.
  • Varmista, että ilma pääsee esteettömästi kiertämään huoneissa: korvaus- ja poistoventtiilit ovat puhtaita eikä niitä ole peitetty.
  • Mikäli kodissasi on koneellinen ilmanvaihto, tarkista, että ilmanvaihtokoneissa on puhtaat suodattimet.
  • Tarkista, että patterien säädöt ovat kesäsäädöillä tai kokonaan pois päältä.
  • Muista kuitenkin pitää kylpyhuoneen lämmitys päällä kosteusvaurioiden välttämiseksi.
  • Sammuta tarpeettomat sähkölaitteet ja vältä uunin lämmittämistä.
  • Älä kuivata pyykkiä sisätiloissa sillä se lisää sisätilojen kosteutta ja sitä kautta lisää tukalaa oloa.
  • Hanki tuuletin tai ilmalämpöpumppu. Kokeile asettaa tuulettimen eteen kulhollinen jääpaloja tai pakastimessa jäädytetty vesipullo.

Ja mikä tärkeintä, nauti kesän lämmöstä, talvella ehtii taas värjöttelemään!

Varastojen, kellareiden ja vinttien siivousvinkit

Milloin sinä olet viimeksi sukeltanut varastotiloihisi tutkimaan, millaisia aarteita ne pitävät sisällään? Varastojen, kellareiden ja vinttien siivoaminen on puhtaan lopputuloksen lisäksi mukavaa ajanvietettä, sillä siivousurakassa törmäät varmasti muistoon jos toiseenkin.


Aloita lukemalla muutama siivoushommaa helpottava vinkki:

  1. Useissa tapauksissa varastojen, vintin ja kellarikomeroiden siivouksen ajankohta kannattaa valita sään mukaan. Liian kuumalla siivoaminen on turhan tukalaa, kun taas kylmä sää kangistaa sormet.
  2. Ihan ykkösvaatteita ei kannata päälle pukea, vaan valitse päällesi jo parhaat päivät nähneet vermeet, jotka suojaavat sinua pölyltä ja lialta.
  3. Käytä siivousurakkaasi huonokuntoisimmat välineesi, jotka voit huoletta heittää pois käytön jälkeen. Rippuen hieman tilasta ja sen pinnoista, varustaudu seuraavasti:
    • harja ja rikkalapio
    • roskapusseja
    • hanskat
    • ämpäri ja vettä, jossa on astianpesuaineitta tai yleispuhdistusainetta
    • vanhoja rättejä
    • vanhan pyyhkeen lattian kuvaamiseen, jos se on pestävissä
    • imurin, mikäli pintoja voi imuroida ja käytössäsi on sähköä
    • pölyhuiska tai lyömätön väline hämähäkinseittien poistamiseen on pujottaa sukkahousut harjan päälle
  4. Tärkeää on tehdä siivoushommat turvallisesti. Kannattaa siis tyhjentää kaikki turha pois tieltä, jotta työvälineet imurista pölyhuiskaan mahtuvat mukaan sujuvasti.
  5. Kalleinkin tavara käyttämättömänä muuttuu hyödyttömäksi, siksi onkin hyvä kierrättää kaikki ehjä ylijäänyt tavara avustusjärjestöille tai myydä vaikka kirpputorilla.
  6. Jos otat käyttöön varastoituja tavaroita, tuuleta ja putsaa ne huolellisesti ennen viemistä asuintiloihin. Jos materiaaleihin on tarttunut epämiellyttävää hajua, joku uskoo etikan ja toinen soodan raikastavaan vaikutukseen ja jossain suositellaan pakastamista. Raikastesumutteiden käyttäminen on nopea joskaan ei aina kovin kestävä apu.
  7. Kun tila on siivottu ja käytössäsi oli imuri, vaihda sen pölypussi uuteen. Näin varmistat, ettei pölypussissa kulkeudu ei-toivottuja matkustajia sisälle kotiisi. Hävitä rätit ja pyyhkeet asianmukaisesti ja pese käyttämäsi ämpäri.

Mikäli kotitalosi vintti- tai kellaritila kapaa yhteisten tilojen osalta suursiivousta tai säilytystilat uusia hyllyjä tai koukkuja, me autamme. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä tilojen perusteellinen siivous.

Saitko kotiisi kutsumattomia vieraita – pörrääviä, surraavia ja ruoalle persoja?

Lämpö ja kosteus hellii  ötökkäfarmien kasvua. Varsinaista vaaraa näistä viheliäisistä keittiön tai terassin valtaajista ei ole, vaikka harmistuksen puolelle ne mielen vetävätkin. Puhtaus on puoliruokaa tässä asiassa – ja ohessa avuksesi myös pari faktaa sekä toimivaa kotikonstia tukalan tilanteen tullen.


Riesana banaanikärpäset?

Musta pilvi tuntuu ilmestyvän kuin tyhjästä, mutta useimmiten banaanikärpäset eksyvät keittiöön kaupasta tuotujen hedelmien mukana. Pikkupörriäisiä houkuttavat myös likaiset työpinnat, lautasille unohtuneet ruoantähteet sekä avonaiset biojäteastiat. Ennaltaehkäisyn parhaat aseet ovat siis rätti ja roskisten säännöllinen tyhjentäminen, jotta kärpäsiä kuumottavia kasvualustoja ei ehtisi syntymään.

Kaupoissa banaanikärpäset eivät retostele, sillä hedelmät varastoidaan riittävän kylmässä, jolloin kärpäset eivät pääse lisääntymään. Kotioloissa pikainen huuhdonta poistaa silmälle näkymättömät munat hedelmien pinnalta, jonka lisäksi herkut voi huoneenlämmössä suojata myös talouspaperilla. Mustanpuhuvia banaaneja ei kuitenkaan kannata nakata hävikkiin, vaan paloitella valmiiksi pakkaseen odottamaan sopivaa smoothie-hetkeä. Myös omena ja päärynä kestävät hyvin pakastamista, mutta sitrukset kylmä vetää veteläksi.

Jos olet päättänyt ryhtyä kärpästen häätöön, niin netin syövereistä löytyy niksiä monenmoista. Me Kotikadulla liputamme mehun ja tiskiaineen puolesta. Esimerkiksi aspartaamilla makeutettu mehulasi vetää ötököitä puoleensa koituen niiden kohtaloksi. Toinen vaihtoehto on vedellä laimennettu käsitiskiaine, jossa nesteen pintajännitys on rikottu ansaksi.

Aina voi myös lohduttautua tiedolla, että et ole yksin banaanikärpästen kanssa – ne ovat levinneet kaikkialle, mutta laji ei pysty Suomessa talvehtimaan. Lunta tulossa kärpästenkin tupaan siis kelien kylmetessä.

Jos taas tuntuu, että esimerkiksi keittiön tuoksahtavat viemäripisteet toimivat ötököiden pesäkammioina ja tarvitset puhdistamiseen järeämpiä keinoja, niin kilauta rohkeasti paikalliseen huoltoyksikköömme.

Siivekkäät eivät ilahduta sisätiloissa

Lentomuurahaiset ovat kodin tai parvekkeen valtaajina harmittavaa, joskin harmitonta sakkia. Ja taatusti yhtä hukassa kuin niitä hätistelevä henkilökin, sillä lentomuurahaiset eivät tietoisesti hakeudu sisätiloihin – päinvastoin ne yrittävät löytää itselleen uutta pesän paikkaa, joka on yleensä maan alla tai lahossa havupuussa.

Lämmin keli kasvattaa kuhnureille eli koiraille sekä kuningattarille kirjaimellisesti siivet, ja saa ne nousemaan ilmaan parittelemaan. Koska kaikki ovat liikkeellä yhtä aikaa, syntyy siivekkäiden muurahaisten parvia. Lentomuurahaisten liikekantaa kestää kahdesta päivästä kolmeen viikkoon, kunnes siivet irtoavat ja kuningattaren tehtäväksi jää löytää uusi pesä työläisineen pitämään huolta sen munista ja toukista.

On tutkittu, että etenkin vaaleat pinnat houkuttelevat lentomuurahaisia puoleensa, sillä ne etsivät itselleen ruokaa. Siipiveikkoja voi koittaa pitää aisoissa imaisemalla isoimmat joukot imurin sisuksiin tai turvautumalla tarvittaessa asianmukaisiin muurahaiskarkotteisiin.

Autamme sinua, jos omat niksit eivät tehoa tai tihulaisia eksyy sankoin joukoin esimerkiksi ilmastointihormeihin. Meillä ja kumppaneillamme on käytössämme pitkä kokemus sekä astetta vahvemmat torjunta-aineet, joiden oikea annostelu ja sijoittelu ratkaisee ongelman sekä tehokkaasti että nopeasti.

Olethan yhteydessä, jos voimme olla avuksesi!

Kesälomille ja -laitumille? Muista nämä, jos asuntosi jää tyhjilleen.

Sen tuntee vauhtina varpaissa ja suupielissä saakka, kun lomakausi lähenee. Onpa suuntasi sitten pohjoinen tai etelä, mummon mökki tai saariston satamat, niin rauhallisemman lomafiiliksen saavutat huolehtimalla yksikseen jäävän kodin kesäkunnosta.

Maalaisjärki on oiva turva yllättävien vahinkojen tai kutsumattomien vieraiden välttämiseksi. Avuksi kannattaa valjastaa myös Kotikadun ammattilaisten laatima muistilista – siitä kiittävät kodin ja mielenrauhan lisäksi myös kukkaro sekä ympäristö.

1. Ota sähkölaitteet kokonaan pois päältä

Sammuta kaikki mahdolliset sähkölaitteet ja huomioithan myös virransäästötilan kuluttavan sähköä. Tästä syystä useimpien sähkölaitteiden kuten mikron, TV:n tai laturien pistokkeet kannattaa irrottaa kokonaan rasiasta. Poista myös pölyt päälle jäävistä laitteista ja katso, että ne toimivat moitteettomasti ja pistokkeet ovat ehjät.

2. Varmista pesukoneiden hanat kiinni

Jalkojen liplottelu vedessä on leppoisaa – kunhan se ei tapahdu yllärinä omassa keittiössä tai kylppärissä. Uusimmissa pesukonemalleissa on automaattisulut, jotka estävät veden valumisen. Muuten kannattaa varmistua, että pyykin- ja tiskikoneen hanat ovat aina off-asennossa, kun koneet eivät ole käytössä.

3. Huomioi lattiakaivojen ja pesualtaiden kastelu

Jos kesäseikkailu kutsuu pidemmäksi aikaa, on hyvä kilauttaa kaverille, ja pyytää häntä käymään valuttamassa vettä viemäripisteiden vesilukkoihin. Niiden toiminta nimittäin perustuu pieneen vesimäärään, joka estää pahanhajuisen viemärikaasun muodostumisen. Käyttämättömät vesilukot kuivuvat, mutta hajuhaitat saa helposti ehkäistyä valuttamalla tilkkasen vettä tasaisin väliajoin. Samalla oven avauksella ystäväsi voi toimia myös janoisten viherkasvien sankarina!

4. Jätä ilmanvaihto päälle pienemmillä tehoilla

Onko asunnossasi koneellinen ilmanvaihto? Lomienkaan ajaksi ei kannata kokonaan laittaa nollia tauluun, vaan säätää ilmanvaihtoa hieman pienemmälle. Monissa taloissa lämpötilojen optimointi tapahtuu automaattisesti. Jos vastaat termostaateista itse, niin peruslämpöä voit huoletta tiputtaa 4–5 astetta noin 17 asteeseen. Asuntoon kohdistuva pienempi energiatarve vaikuttaa positiivisesti myös hiilidioksidipäästöihin.

5. Tarkista ovet ja ikkunat säppiin

Loma-ajat saavat ikävä kyllä myös varkaat valpastumaan. Siksi on hyvä varmistaa, että tyhjilleen jäävän asunnon ikkunat ja ovet ovat kiinni – ja mieluiten taka- tai turvalukossa eikä avaimia loju missään houkuttimina. Mikäli hälytysjärjestelmä turvaa kotiasi, muista kytkeä se päälle ja testaile liiketunnistinten ym. toiminta. Jo hälytysjärjestelmästä kertovilla tarroilla voi olla kutsumattomia vieraita karkottava vaikutus, joten liimaa tarrat näkyviin paraatipaikalle. Näiden tsekkausten jälkeen luo vielä pikainen silmäys palovaroittimiin, ja niiden paristojen kuntoon.

6. Anna sekä kodin että somen olla ”asutun näköisiä”

Niin ihanaa kuin olisikin jakaa leppoisat matkapäivitykset koko maailmalle, oiva vinkki on loman ajaksi siirtää some-tilit yksityisiin asetuksiin, jolloin viestisi tavoittavat vain lähipiirisi. Kenties mukava naapurikin voisi käydä, vaikka mansikkarasiapalkalla, siivomassa postit pois luukusta tai lattialta – ja samalla vähän siirtää verhoja elämisen merkiksi.

7. Vältä muumiot jääkaapissa

Vaikka imurinvarsi tai roskiskeikka eivät välttämättä lähdönhetkellä houkuttele, niin pieni putsplank ilahduttaa kummasti, kun mieli lomakokemuksia rikkaampana palaat takaisin kotiin eikä tarvitse heti hosua siivoamaan. Kurkkaa ennen lähtöä jääkaappiin, ettei sinne jää mitään pilaantuvaa. Me kotikatulaiset pidämme kyllä huolen, että lomalta palatessasi pääset nauttimaan kesän kukkaloistosta ja leikatuista nurmista tutulla kotipihallasi.

 

Aurinkoa ja antoisia kesäelämyksiä kaikille!

Välineet kasaan ja saunanpesuhommiin!

Moni suomalaisista saunoo kerran viikossa – toiset useammin ja toiset harvemmin. Rentouttava löylyttely ja leppoisa vihtominen ovat tärkeä osa myös juhlapäivien, kuten juhannuksen ja joulun perinteitä.


Yhtä kaikki, kun sauna on puhdas, on se viihtyisämpi paikka niin arkista kuin juhlallisempaa saunomista ajatellen. Kunnon hankaaminen on hyvän saunanpesun A ja O. Saunan siivouksella huolehditaan siitä, ettei puulauteisiin ja -paneeleihin pääse esimerkiksi levä- tai homekasvustoja syntymään. Kun sauna pestään tarpeeksi usein ja huolellisesti, se säilyy ylipäätään paljon paremmassa kunnossa.

Kotisauna on hyvä pestä perusteellisemmin noin parin kuukauden välein. Varsinainen siivoustarve riippuu kuitenkin monesta asiasta. Jos saunaa käytetään runsaasti, on myös sen huoltotarve luonnollisesti suurempi. Luonnon helmassa sijaitsevaan mökkisaunaan kulkeutuu usein enemmän irtolikaa, ja puusaunassa lämmitystapa tuottaa tilaan nokea. Jos saunassa käytetään esimerkiksi vartaloöljyjä ja hoitonaamioita, ne voivat aiheuttaa lisätarvetta puhdistuksille. Lisäksi jos saunassa vihdotaan, tulee irtoroskat siivota pois aina heti löylyttelyn jälkeen.


Kotikadun vinkit saunanpesuun:

  • Tyhjennä sauna kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja siivoa irtoroskat ennen pesun aloittamista.
  • Kasaa kaikki välineet ja varusteet helposti käsille. Tarvitset ainakin karkean harjan lauteita ja paneeleja sekä toisen lattiaa varten, vähintään 2 ämpäriä pesuliuokselle ja huuhteluvedelle (tai vesiletkun), emäksisen ja happaman pesuaineen, kumihanskat ja -saappaat.
  • Kastele ja pese ensin saunatilan lattia lämpimällä vedellä johon on sekoitettu saunanpesuainetta. Etene vasta sen jälkeen ylöspäin lauteisiin ja seiniin. Näin vältät epämiellyttävät niskaan tippuvat vesipisarat. Käytä pesuaineita ainoastaan kastelluille pinnoille.
  • Muista, että annat pesuaineen vaikuttaa hetki ennen hankaamista. Muista pestä myös lauteiden välit ja alapinnat.
  • Tee puuosien loppuhuuhtelu kylmällä vedellä, jotta puiden syyt sulkeutuvat uudelleen.
  • Kuivaa lauteet, paneelit ja lattia lastalla.
  • Pese suihkuhuoneesta ainakin kaakelilattia veteen sekoitetulla happamalla aineella (ph alle 3), se tehoaa veden aiheuttamiin kalkkeutumiin. Huuhtele huolellisesti.
  • Pese lattia vielä toistamiseen veteen sekoitetulla emäksisellä aineella (ph yli 10), etteivät esimerkiksi laattojen saumat jää happamiksi ja vaurioidu.
  • Huuhtele pesuaineet pois huolellisesti lämpimällä vedellä ja kuivaa pinnat.
  • Tuuleta tila huolellisesti.

Muista myös nämä vinkit:

  • Irrotettavat lauteet on helpompi pestä pesuhuoneessa.
  • Suihkuletkun suihkupään irrottaminen pidentää huuhteluveden ”lentomatkaa”.
  • Jykevä pitkävartinen ja karkea pesuharja on tärkein työkalu saunan pesussa. Pinttynyt lika irtoaa ainoastaan kunnon hankauksella ja useammalla pesukerralla. Harjaa aina puun syiden suuntaisesti.
  • Vaikeasti saavutettavat paikat, kuten lattiakaivot, ovat yleensä likaisimpia. Kiinnitä niihin erityistä huomiota!
  • Pesuaineliuos kannattaa tehdä valmiiksi sankoon. Suihkutettavat ja sumutettavat pesuaineet ovat saunan kaltaisissa kosteissa ja suljetuissa tiloissa epäkäytännöllisiä ja mahdollisesti hengitettynä terveydelle haitallisia.
  • Muista käyttää suojakäsineitä, saappaita ja tarpeen mukaan myös muuta henkilösuojausta. Lue pesuaineiden käyttöohjeet. Älä koskaan sekoita pesuaineita keskenään!
  • Huolehdi tuuletuksesta pesun aikana, etenkin jos käytät voimakkaampia pesuaineita.
  • Jynssäys voi olla hikistä hommaa. Pidä siis tauko tarvittaessa. Älä päästä pesuaineita ja likajäämiä kuivumaan taukosi aikana.
  • Puulämmiteisissä saunoissa mm. katonrajaan kertyvä noki kannattaa pyyhkiä pois kuivana. Märkä pyyhintä saa noen imeytymään puun syihin ja puhdistus vaikeutuu huomattavasti.
  • Huolehdi pesun jälkeen myös työvälineiden puhdistamisesta, kuivauksesta ja fiksusta säilytyksestä. Likaisilla välineillä ei voi saada aikaiseksi hygieniatasoltaan hyvää lopputulosta.
  • Älä käytä merivettä löylyvetenä. Se pilaa kivet.

Kaipaatko ammattilaisen apua taloyhtiösi saunan pesuun tai muuhun siivoukseen? Me palvelemme tehokkaasti ja nopeasti – ota yhteyttä tästä!

Kevätsiivouksen mestarit

Ikkunoiden pesu on kevään takuuvarma klassikko. Mutta tiedätkö, mistä kaikesta muusta tulisi juuri nyt huolehtia taloyhtiöissä? Avullamme ajankohtaiset siivoustyöt järjestyvät kerralla maaliin: hyvällä asenteella, timanttisella työjäljellä ja mahdollisimman vähin häiriöin.


Kevät keikkuen tulevi, viitataan usein Suomen kevään vaihteleviin sääolosuhteisiin. Satoi, paistoi tai tulipa pieni takatalvikin, osaavien siivousammattilaisten käsissä taloyhtiösi on pian valmis kevääseen ja kesään. Hyvin suunnitellut ja aikataulutetut kevättyöt etenevät aina onnistuneesti maaliin.

Kevätsiivouksen top 4

1. Ikkunat

Kevätaurinko paljastaa armottomasti ikkunoiden pintaan kertyneet katu- ja siitepölyt. Niiden puhdistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää, sillä kirkkaat ikkunat ovat merkittävä osa koko taloyhtiön siisteyttä. Ammattitaitoiset ikkunanpesijät tekevät työnsä huolellisesti ja aikataulussa pysyen, asukkaita häiritsemättä.

2. Parvekkeet

Kun säät lämpenevät, parvekkeet muuntautuvat viihtyisiksi kesäkeitaiksi. Ennen sitä ne kaipaavat kuitenkin perusteellista puhdistusta pitkän talven jälkeen. Parvekkeiden perussiivous on tehokas keino hyvästellä sinne kuukausien mittaan kertyneet epäpuhtaudet. Etenkin yhteiset parveketilat tai terassit kannattaa puunata kuntoon taloyhtiön toimesta. Löydät tästä vinkit oman parvekkeesi siivoamiseen ja kesäkuntoon virittelyyn.

3. Pyörävarastot

Juuri nyt on erinomainen hetki saatella myös pyörävarasto kevätkuntoon! Perussiivouksella varastosta saadaan putipuhdas ja kevään fillarisesonki on mukavampi aloittaa. Samalla on mahdollista karsia varastoon hylätyt pyörät ja muut tavarat ja tehdä tilaa aktiivikäytössä oleville menopeleille. Hyllyjen ja pyöräkoukkujen asentaminen tilaan tekee pyörävarastosta helppokäyttöisemmän ja pitää sen varmemmin siistinä.

4. Sisääntulot

Keväällä siivoojien työmäärä kasvaa, sillä rapaa ja hiekoitussepeliä kantautuu kengissä rappukäytävään. Kosteutta ja kuraa sitovat matot sekä rappurallit sisääntuloissa ovat tehokas keino lisälian taklaamiseen. Niiden avulla estetään hienon kiviaineksen pääsyä sisälle ja saadaan näin lattiapinnat pysymään parempina.

Harva tulee ajatelleeksi, että hyvät rappurallin harjat ja kunnon matot rappukäytävässä voivat säästää huomattavasti kustannuksia. Rappuralli estää katujen keväisen kiviaineksen kantautumisen kengissä rappukäytävään. Se on tärkeää, sillä esimerkiksi hissin oviuriin kulkeutuneet sepelit saattavat kiilautua hissiovien alle, naarmuttaa niitä ja jopa pysäyttää hissin toiminnan kokonaan. Tällöin paikalle on kutsuttava korjaaja, josta aiheutuu taloyhtiölle lisäkustannuksia. Suosittelemmekin varmistamaan viimeistään nyt, että kaikkien sisäänkäyntien rappurallit ovat kunnossa.

Osaavat kevääntekijät

Meille kaikki edellä mainittu tekeminen onnistuu varmoilla otteilla. Huolehdimme ammattitaidolla kaikista kevään siivoustöistä ja varmistamme, että ajankohtaiset asiat ovat taloyhtiössäsi parhaalla mahdollisella tolalla. Kysy meiltä lisää!

Pihassa vihertää – onko taloyhtiösi valmis?

Tervetuloa kevät! Valmistautuminen kesäkauteen kannattaa aloittaa pihojen osalta heti ilmojen salliessa. Hyvät pohjatyöt sekä Kotikadun viherpalvelun ammattilaisten vahva osaaminen mahdollistavat onnistuneen lopputuloksen: turvalliset ja toimivat pihat ja kauniit istutukset. Kevääseen kuuluu myös ikkunoiden puunaaminen säihkyviksi,  puhtaan sisäilman varmistaminen ilmanvaihtokoneita huoltamalla ja talkoileminen yhdessä.


Tärkeimmät kevätpuuhat taloyhtiöissä

Suomen suvi ja sitä ennakoiva kevät rakentuvat osaavien ammattilaisten käsissä pala kerrallaan. Hyvällä suunnittelulla ja aikataulutuksella hommat sujuvat joutuisaan ja asukkaita häiritsemättä. Näiden asioiden parissa kotikatulaiset keväällä touhuavat:

  • Hiekan poistaminen pihoilta ja kulkuväyliltä sekä mahdollisten aurausvahinkojen korjaukset
  • Sadevesilinjojen ja -kaivojen toiminnan varmistaminen
  • Pihan, ulkoportaiden ja jäteasemien pesut sekä kunnostustyöt
  • Pihakalusteiden huolto (hionta, maalaukset, puuosien vaihdot) ja käyttökuntoon laitto
  • Leikkipaikkojen tarkastukset ja korjaukset, hiekkojen vaihdot sekä täydennykset
  • Lipputankojen kuntotarkistus, tarvittavat pesut ja vaihdot
  • Kevätlannoitukset ja kesäkukkien istutukset
  • Pensaiden ja istutusten kevätleikkaukset
  • Asfalttipintojen kunnon tarkastukset ja tarvittavat paikkaukset
  • Parkkiviivojen ja kanttikivien maalaukset
  • Aitojen ja muiden piharakenteiden kunnon tarkastaminen ja uusiminen
  • Rappukäytävien puhdistukset ja vahaukset
  • Ikkunoiden pesut
  • Ilmanvaihdon toimivuuden tarkastaminen ja IV-suodattimien vaihdot

Talkoillaan yhdessä

Useissa taloyhtiöissä mietitään, kannattaako kevättalkoita pitää. Talkoista on paljonkin hyötyä: samassa paketissa yhteisöllisyyttä, ulkoilua ja hyödyllistä tekemistä. Etukäteen suunnittelemalla talkoista saa mukavan yhteisen tapahtuman tai puuhailua pidemmälle aikavälille:

  • Jos perinteisiä talkoita ei haluta pitää, taloyhtiössä voidaan miettiä tarpeellisten kevättöiden lista, laittaa se ilmoitustaululle, Facebook tai WhatsApp -ryhmään. Jokainen voi sitten listalta poimia mieleisensä projektin, hoitaa sen ja kuitata tehdyksi sovitulla tavalla.
  • Talkoiden ei tarvitse olla parin tunnin rypistys, jolloin kaikki sinkoilevat piha-alueella samaan aikaan vaan hyvin voidaan sopia, että hommat hoidetaan vaikka viikon aikana silloin kuin itselle parhaiten sopii.
  • Kaikki eivät pääse osallistumaan talkoisiin ja se on ihan ok. Huonoa omaatuntoa tai turhaa draamaa osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei kannata hankkia. Jokainen päättää itse, osallistuuko vai ei, eikä selityksiä tarvita.
  • Talkoiden jätehuollon järjestäminen kannattaa miettiä tarkasti, jotta oikeat jätteet päätyvät oikeisiin paikkoihin. Talkoolava helpottaa jätepisteen kuormitusta. Jos talkooinnostus leviää kellarikomeroiden suuntaan, talkoolava on todellakin hyvä ratkaisu.
  • On hyvä muistaa, että kaunis kiitos talkoiden puuhaajille on paikallaan.

Talkoot voivat täydentää suunnitelmallisesti tehtyä kiinteistönhoitoa, muttei korvata sitä. Tärkeintä on yhteisten asioiden edistäminen ja sovittujen hommien kuntoon laittaminen. Talkoilla on syntynyt grillipaikkoja tai kasvimaita ja se on hienoa!

Parasta puhtautta taloyhtiöille – vettä säästäen ja ympäristö huomioiden 

PHM Aski siivous säästää vettä

Vesi on keskeisessä osassa aivan kaikessa mahdollisessa – myös siivouksessa. Kaikki poistettava lika ei usein poistu pelkällä imuroinnilla, saati kuivalla liinalla tai mopilla, mutta toinen juttu onkin, miten paljon vettä on välttämätöntä käyttää siivouksessa. PHM Aski -siivouspalvelu tarjoaa valmiit palvelupaketit, joista asiakkaan on helppo valita tarpeisiinsa sopivin kokonaisuus. Otamme toiminnassamme huomioon paitsi asiakkaiden erityistarpeet myös ympäristön. Aski-koulutetut siivoojat työskentelevät fiksusti käyttäen vettä tarvittavan määrän, hyödyntäen eri menetelmiä tilan ja pintojen likaisuuden mukaan. Ympäristö kiittää myös aineiden osalta. Kun vesimäärä on harkittu, ei sangossa kanneta vettä turhaan. Aineiden käyttömäärä pienempään vesimäärään on vähäisempi, eikä myöskään silloin kuormiteta ympäristöä jätevesien osalta.

Panostamme kestäviin siivoustekstiileihin ja laadukkaisiin puhdistusaineisiin

Olemme pyrkineet systemaattisesti minimoimaan toiminnastamme aiheutuvaa vedenkulutusta. Käytössämme olevat siivousvälineet auttavat meitä yltämään tavoitteeseemme. PHM Askissa käytetään Vileda Professionalin mikrokuituisia siivoustekstiilejä. Ne ovat Joutsenmerkittyjä, mikä tarkoittaa, että niiden koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset on arvioitu, ja tuotteet täyttävät erittäin tiukat materiaali-, ympäristö- ja terveysvaatimukset. Arvioitavia ympäristövaikutuksia ovat valmistuksessa käytettävän jäteveden määrä, kemikaalien käyttö sekä materiaaleista irtoavan mikromuovin määrä. Siivoojan esivalmistelemat mikrokuitumopit kuluttavat peräti 70 % vähemmän vettä kuin perinteiset menetelmät, sillä niihin tarvitsee lisätä vain tarvittava määrä vettä tai puhdistusaineliuosta. Kaksipuolisissa mopeissa on tavallista laajempi puhdistusalue, mikä vähentää huomattavasti pestävien tekstiilien määrää ja näin myös vedenkulutusta. Puhdistusaineina PHM Askissa käytetään Joutsenmerkittyjä Bernerin HETI-tuotteita, joissa ympäristön huomioiminen näkyy raaka-ainevalinnoissa ja annosteluohjeessa, mikä estää puhdistusaineiden pääsyn jätevesiin.

PHM Askilla selkeää säästöä vedenkulutuksessa

Olemme onnistuneet minimoimaan siivouksessa kuluvan veden määrän. Alla esimerkki erään taloyhtiön siivouksessa käytettävistä vesimääristä. Suluissa näet vertailuksi vanhanaikaisten siivousmenetelmien vastaavat vesimäärät.

  • 0,45 litraa / siivouskerta (vrt. 5 litraa / siivouskerta)
  • 1,35 litraa / viikko (vrt. 15 litraa / siivouskerta)
  • 5,8 litraa / kuukausi (vrt. 64,5 litraa / siivouskerta)
  • 69,7 litraa / vuosi (vrt. 774 litraa / siivouskerta)

Pienistä puroista syntyy aidosti merkittäviä tekoja, sillä Askin mukainen taloyhtiösiivous säästää vettä yli kuusi miljoonaa litraa vuodessa. Mitä kuusi miljoonaa litraa vettä tarkoittaa käytännössä?Jos vesihana valuu 10 litraa minuutissa, sen pitäisi valua yhtäjaksoisesti 416 päivää, jotta se kuluttaisi kuusi miljoonaa litraa. Suositus on juoda noin kaksi litraa vettä päivässä per henkilö. Tällä vesimäärällä yksi ihminen pärjäisi 8 219 vuotta, ja vettä riittäisi 10 000 hengelle noin 1,6 vuodeksi. Kansainvälinen teemapäivä muistuttaa, että positiiviset muutokset nykytilanteeseen vaativat huomiota ja aktiivisia tekoja jokaiselta – pisarassa on meren alku!

Haluatko kuulla lisää taloyhtiöiden siivouksesta?

Ota yhteyttä, kerromme sinulle mielellämme lisää PHM Askista.

Kysy meiltä lisää taloyhtiöiden siivouspalveluista! PHM Aski on loistava ratkaisu kaikille taloyhtiöille.